Pikkutytön äitinä hän puhuu myös omasta kokemuksestaan. ”Mietin usein, miten perheeni käy, jos minulle tapahtuisi jotain.”Sri Lankan toimittajat järjestivät tänäkin vuonna 28. tammikuuta perinteisen Musta tammikuu -mielenosoituksen, joka kokosi Colomboon sata henkeä muistamaan murhattuja sekä hyökkäysten ja uhkausten kohteeksi joutuneita kollegoia.”Näyttää siltä, että Musta tammikuu joudutaan järjestämään myös 2014”, arvioi Bob Dietz, joka koordinoi Committee to Protect Journalists -järjestön työtä Aasiassa.CPJ:n mukaan Sri Lankassa on surmattu 20 vuoden aikana 19 toimittajaa eikä rikoksista ole tuomittu ketään. Toimittajat ilman rajoja rankkaa saarivaltion sijalle 162/179 lehdistönvapausindeksissään.Viime vuosien uhkaava ilmapiiri on ajanut Sri Lankan toimittajat harjoittamaan kollektiivista itsesensuuria, Ceylon Today -päivälehden naispuolinen varapäätoimittaja Dilrukshi Handunetti sanoo.Hän työskenteli Abeywickreman tavoin The Sunday Leaderissa vuoden 2009 tammikuussa, jolloin lehden miespuolinen perustaja ja päätoimittaja Lasantha Wickrematunge murhattiin keskellä päivää aivan toimituksen lähistöllä.Abeywickrema sattui ajamaan tapahtumapaikan ohi pari minuuttia veriteon jälkeen. Iskuun osallistui ainakin neljä moottoripyörillä liikkunutta aseistettua miestä, mutta ketään ei ole saatu syytteeseen murhasta.Seuraaja pakeni maastaWicrematungen vaimo, toimittaja Sonali Samarasinghe ja lehden seuraava, naispuolinen, päätoimittaja Frederica Jansz elävät nyt maanpaossa saamiensa uhkauksien vuoksi.Janszille sateli tappouhkauksia heti pestinsä alussa vuoden 2009 puolivälissä.Pari päivää ennen maasta lähtöään Jansz kertoi, että tuntemattomat moottoripyöräilijät seurasivat häntä kotiovelle. Ulkomaille päästyään hän sanoi arvostavansa enemmän rooliaan kahden pojan äitinä kuin ”sankaritoimittajana”.Lehden nykyinenkin päätoimittaja Sakunthala Perera on nainen.Naiset ovat edenneet muidenkin Sri Lankan viestimien johtopaikoille, varsinkin englanninkielisessä ja sähköisessä mediassa.”Yksi osoitus naisten läpimurrosta on heidän tulonsa urheilutoimittajiksi. Se oli aiemmin ennenkuulumatonta”, Handunetti sanoo.Hänen mukaansa tasa-arvo on kuitenkin yhä kaukana Sri Lankan viestimistä, sillä naiset pidetään loitolla tietyistä aiheista.Alttiina väkivallalleNaiset eivät juurikaan saa koulutusta raportointiin katastrofi- tai konfliktialueilta, eivätkä toimitukset varaudu erityisriskeihin, jotka odottavat naisia kentällä, Handunetti jatkaa.Abeyawickrema koki sen itse rientäessään raportoimaan vuoden 2004 tsunamin seurauksista ilman minkäänlaista turvallisuuskoulutusta. Hänen mukaansa naistoimittajat saavat kentällä jatkuvasti muistutuksia siitä, miten alttiita he ovat varsinkin seksuaaliselle väkivallalle.”Nyt olen tarpeeksi kokenut tietääkseni, mihin vetää rajat. Mutta pelkään, ettei moni nuorempi kollega ole perillä vaaroista.”Eräs itäisessä Batticaloan kaupungissa työskentelevä naistoimittaja sanoo rajoittaneensa juttunsa naisiin ja kehityskysymyksiin, koska poliittisemmat aiheet saivat hänet tuntemaan olonsa turvattomaksi.Hän kertoo tehneensä vuonna 2011 juttua maaseutukylän naisesta, joka oli torjunut aseelliseen poliittiseen ryhmittymään kuuluvan miehen. ”Jouduin uhkaavan miesryhmän piirittämäksi. He olivat niin lähellä, että tunsin heidän hengityksensä. Viesti oli: sinä tiedät mitä voisi tapahtua”, nainen muistelee.Naisten vaikeat työolot ovat Abeyawickreman mukaan saaneet aikaan jotain hyvääkin: vertaistuki on vahvaa, naistoimittajat huolehtivat toisistaan ja neuvovat nuorempiaan.”Olemme nyt paljon tietoisempia toimintaympäristöstämme kuin aiemmin”, Handunetti vahvistaa.