Eläkkeelle
Kun Suomen Journalistiliiton jäsen siirtyy eläkkeelle, hänen on muistettava ilmoittaa asiasta liiton toimistoon.
Käytä ilmoituksen tekemiseen lomaketta tai lähetä liittoon sähköpostia. Ilmoitathan virallisen eläkkeellesiirtymispäivän!
Tieto eläkkeelle siirtymisestä ei tule mistään liittoon automaattisesti, joten mikäli ilmoitusta eläkkeelle siirtymisestä ei tule, liitosta kysellään pian puuttuvien jäsenmaksujen perään.
Vuonna 2016 tai sen jälkeen eläköityneet jäsenet maksavat jäsenmaksua, joka on 8,50 euroa kuukaudessa. Eläkeläisten jäsenmaksu ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen tulonhankkimiskulu.
SJL:n jäsenyys säilyy siis eläkevuosina. Pressikortti on tilattava itse, tai sen vaihtoehtona voi ladata matkapuhelimeen sähköisen pressikortin. Lue ohjeet täältä.
Jäsenetuvakuutuksen voimassaolo päättyy eläkkeellesiirtymisvuoden lopussa. Jos matkailet myös eläkkeelle siirryttyäsi, ole yhteydessä Fenniaan tai omaan vakuutusyhtiöösi ja varmista vakuutusturvan jatkuminen. Lue täältä tarkemmin Fennian vakuutuksista.
Eläkkeelle siirtynyt jäsen jatkaa oman jäsenyhdistyksensä (esimerkiksi RTTL, SAL, HSY jne.) jäsenenä. Entiseen työpaikkakohtaiseen toimitusosastoonsa eläkeläinen ei kuitenkaan voi kuulua. Eläkeläinen ei myöskään ole vaalikelpoinen mm. SJL:n liittovaltuuston jäseneksi ja eläkkeelle siirtyvä valtuutettu joutuu luopumaan tehtävästään.
Eläkeläistoiminnan järjestäminen on SJL:ssä nimenomaisesti jäsenyhdistysten tehtävä. Useissa yhdistyksissä toimiikin vireitä eläkeläisryhmiä. Jos omassa yhdistyksessä ei eläkeläistoimintaa vielä ole, sitä kannattaa perustaa. Liitto ohjaa vuosittain jäsenyhdistykselle varoja myös eläkeläistoimintaan.
—
Ennen vuoden 2016 alkua eläkkeelle siirtyneet ovat saaneet loppuiäkseen jäsenmaksuvapautuksen, mutta Journalisti-lehti muuttuu maksulliseksi eläkkeellesiirtymisvuotta seuraavan vuoden alusta. Eläkkeelle siirtyvältä kysytään, haluaako hän lehden. Tilauksen voi peruuttaa jättämällä tilausmaksun maksamatta. Eläkeläistilaus on normaalia tilaushintaa edullisempi. Tilausmaksu on eläkeläisiltä 47 euroa. Lehden tilaamatta jättäminen ei vaikuta jäsenyyteen.
Vuonna 2016 tai sen jälkeen eläköityvät jäsenet eivät maksa Journalistin tilauksesta erikseen, vaan tilaushinta sisältyy jäsenmaksuun.
—-