Uutiset / 15.12.2020

Freelancerien työtilanne parantunut, koko vuoden kuva synkkä

Joka kolmannen freelancerin työtilanne on tänä syksynä parempi kuin viime keväänä. Tämä käy ilmi Journalistiliiton marras-joulukuussa tekemästä kyselystä. Työtilanne on pysynyt ennallaan noin 40 prosentilla ja heikentynyt noin neljänneksellä vastaajista. ”Elpymistä on tapahtunut, mutta olisin toivonut tilanteen parantuneen enemmän”, sanoo Journalistiliitossa itsensätyöllistäjien ja freelancerien asioita hoitava lakimies Hannu Hallamaa. ”Koko vuoden kuva näyttää freelancerien osalta aika synkältä.” Edellisen kerran liitto kysyi koronapandemian vaikutuksista freelancerien tuloihin ja töihin keväällä. Koronan vaikutus tuloihin on kyselyn mukaan sama kuin sen vaikutus työtilanteeseen. Tulot ovat pysyneet ennallaan joka neljännellä vastaajalla ja heikentyneet puolella vastaajista. Vähän yli viidennes on pystynyt kasvattamaan tulojaan kevääseen verrattuna. Tulosten mukaan yhä useampi freelancer tekee journalismin lisäksi viestintätöitä. Tukea hakenut yhä useampi Kun keväällä harva freelancer oli hakeutunut TE-toimistoon saadakseen työmarkkinatukea tai hakenut avustuksia, nyt yhä useampi on saanut työttömyystukea. Yrittäjille tarkoitettua kunnan tukea on syksyllä hakenut vajaa kolmannes vastaajista. Tukea on saanut yli 80 prosenttia hakijoista. Muuta tukea, kuten toimeentulotukea, hakeneiden freelancerien määrä on noussut. ”Tässä on selkeää kasvua ja osuuskin on huolestuttavan suuri”, Hannu Hallamaa sanoo. Tukea kertoo hakeneensa nyt kahdeksan prosenttia, keväällä 4,5 prosenttia. Journalistiliitto kysyi freelancerien työtilanteesta verkkokyselyllä 20.11. – 10.12.2020, kyselyyn vastasi 220 henkilöä. Ensi vuonna liitto tekee freelancerien työmarkkinatutkimuksen. … Liiton kokoamia ohjeita freelancereille tällä sivulla. Liitto on tänä vuonna vedonnut valtioon, eläkeyhtiöihin ja mediataloihin freelancerien toimeentulon turvaamiseksi. Journalistiliitto jatkaa valmisteluja, joilla tähdätään liiton freejäsenille sopivan työterveyspalvelumallin rakentamiseen.

Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.