Uutiset / 21.05.2021

Etätyö herätti keskustelua Journalistiliiton kyselytunnilla

Journalistiliiton valtuuston kokous alkoi perjantaina perinteisesti kyselytunnilla, jonka aikana valtuutetut voivat esittää kysymyksiä hallitukselle ja toimiston henkilökunnalle. Kevään 2021 kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua etätyöstä. Monet valtuutetut listasivat etätyön etuja ja haittoja sekä pohtivat, mitä Journalistiliitto voi tehdä säilyttääkseen etätyön hyvä puolet.  Monet työntekijät arvostavat rauhaa ja hiljaisuutta, lyhyempiä työmatkoja sekä parempia mahdollisuuksia yhdistää työ, perhe-elämä ja harrastukset. Monet valtuutetut kertoivat etäkokemuksista omalla työpaikallaan ja siitä, miten etätyön järjestelyistä on sovittu ja kuinka etätyö on edistänyt työntekijöiden jaksamista. Samaan aikaan pidettiin tärkeänä, että etätyöstä laaditaan selkeät pelisäännöt, jotta etätyöstä ei tule taakkaa eikä sitä joudu tekemään vasten tahtoaan. Edunvalvontajohtaja Petri Savolainen totesi, että liitto aikoo pitää asiaa esillä sekä työnantajien että Journalistiliiton jäsenten kanssa. Etätyöstä sovitaan paikallisesti työpaikoilla. Kyselytunnilla keskusteltiin myös EU:n tulevasta tekijänoikeusdirektiivistä. Juristi Sanna Nikula kertoi, että direktiivin implementointi eli toimeenpano viivästyy useissa maissa, myös Suomessa. Nikula totesi, että Journalistiliitto työskentelee sen eteen, että direktiivi olisi mahdollisimman edullinen tekijöille ja tekijänoikeuksien haltijoille. Liitto tekee yhteistyötä Tekijäoikeusfoorumin kanssa. Valtioneuvoston esitystä laista odotetaan ennen kesää. Valtuutetut tiedustelivat myös, miten valtuuston aloite freelancereiden työterveyshuollosta etenee. Aloitteen tarkoitus on selvittää, miten freelancereiden työterveyshuoltoa voisi parantaa. Juristi Hannu Hallamaa kertoi, että asia on selvityksessä. Liitto neuvottelee parhaillaan kahden työterveyshuoltoa tarjoavan yrityksen kanssa. Tavoitteena on esitellä malli ennen kesää 2021.

Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.