Uutiset / 30.11.2022

Elokuva- ja tv-tuotantojen työehtosopimus irtisanottu, neuvottelut alulle tammikuussa

Elokuva- ja tv-tuotantoalan työehtosopimus on irtisanottu ja valmistautuminen neuvotteluihin uudesta sopimuksesta alkaa. Ensimmäinen sovittu neuvotteluaika on 10. tammikuuta. Neuvottelut ensi vuoden palkankorotuksista piti käydä tähän päivään eli marraskuun loppuun mennessä. Työehtosopimuksen oli määrä olla voimassa kaksi vuotta, mutta nyt se irtisanotaan jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Syynä on se, ettei toisen vuoden palkankorotuksista ole syntynyt sopua. ”Palkkaneuvotteluja ei saatu varsinaisesti edes käyntiin, sillä optiovuoden korotuksia ei ole sovittu vielä missään työmarkkinoilla”, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen. Tästä johtuen Journalistiliitto esitti aikaisemmin ja oli valmis siihen, että sopimus olisi voitu irtisanoa lyhyemmällä irtisanomisajalla, tammikuun puoliväliin mennessä. Tällöin keskustelua ensi vuoden palkankorotuksista olisi voitu jatkaa. Palvelualojen työnantajajärjestö Palta oli valmis irtisanomisajan lyhentämiseen. Näin on toimittu joskus aikaisemminkin vastaavassa tilanteessa. Toinen työntekijöitä edustava yhdistys, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme, halusi kuitenkin noudattaa yleistä kahden kuukauden irtisanomisaikaa. Näin ollen myös Journalistiliitto irtisanoi sopimuksen tänään. ”Nyt valmistaudumme koko työehtosopimusneuvotteluihin. Nähtäväksi jää, miten laajasti halutaan sopia muustakin kuin ensi vuoden palkoista”, Savolainen sanoo. Journalistiliitto neuvottelee elokuva- ja tv-tuotantoalan sopimuksista ja palkoista Temen ja Paltan kanssa. Sopimuksen piirissä on noin 800 tuotantoyhtiöissä työskentelevää Journalistiliiton jäsentä. Lisäksi sopimusta sovelletaan osin noin 160:een MTV Uutisissa työskentelevään. Myös Mediarinkiä koskeva työehtosopimus on irtisanottu tänään.

Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.