Uusimmat

Journalistit: Kansalaisaloitteelle ei, kohtuullisille ehdoille kyllä

Journalistiliitto esittää lakiin kirjattavaksi tekijälle oikeutta kohtuulliseen korvaukseen.

Järkeä tekijänoikeuslakiin –kansalaisaloite tulee eduskunnan käsittelyyn torstaina 6.2.

Journalistiliitto on kansalaisaloitteen esittelyn aikaan tuonut esiin vakavan huolensa aloitteen esitysten vaikutuksista tekijöiden asemaan. Aloitteen tavoitteet sisällöntekijöiden aseman parantamisesta ja verkkoteknologiaan perustuvien palveluiden kehittämisestä ovat hyviä. Kuitenkin siinä esitetyt lainmuutokset toimivat monessa kohdin esitettyjä tavoitteita vastaan. Myös kansalaisaloitteen tiivistelmä ja markkinointi ovat olleet ristiriidassa aloitteen sisällön kanssa.

-Kansalaisaloite ei paranna journalistien ja muiden tekijöiden asemaa. Toteutuessaan se vaarantaa luovien tekijöiden työpaikkoja, mikä ei tietenkään ole kotimaisten tekijöiden etu, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Samaan aikaan kansalaisaloitteen käsittelyn kanssa opetus- ja kulttuuriministeriössä on selvitettävänä hallitusohjelman mukaisesti tekijänoikeuden kohtuullinen korvaus ja kohtuulliset ehdot. Journalistiliitto on yhdessä muiden tekijäjärjestöjen kanssa esittänyt, että tekijänoikeuslakiin kirjattaisiin tekijän oikeus kohtuulliseen korvaukseen ja ehtoihin. Nämä tulisi määritellä alan kollektiivisissa neuvotteluissa.

-Aivan liian usein erityisesti freelancerit joutuvat pakon edessä luovuttamaan kustantajalle sopimuksilla laajat tekijänoikeudet saamatta korvausta laajemmasta käytöstä. Sopimusehtojen mukaan freelancer voi myös joutua vahingonkorvausvastuuseen, jos teosten hänestä riippumaton jatkokäyttö loukkaa esimerkiksi haastateltavan tai kuvattavan kunniaa, sanoo Savolainen.

Myös Euroopan unioni on kiinnittänyt huomiota kohtuullisiin ehtoihin. EU-parlamentin vertailuselvitys kohtuullisista ehdoista valmistuu 10.2.

-Selvityksessä ehdotetaan konkreettisia suosituksia Euroopan unionin lainsäädännön muuttamiseksi, jotta tekijöille voitaisiin turvata oikeus kohtuullisiin ehtoihin, sanoo liiton työehtoasiamies Jussi Salokangas.

 
Lisätietoja
  • Edunvalvontajohtaja Petri Savolainen, 050-534 24 85
  • Työehtoasiamies Jussi Salokangas, puh 050-377 62 11

Täydennetty 6.2. klo 11.10 järjestöjen yhteisellä kannanotolla, joka on lähetetty kansanedustajille. Liitteenä.