Uutiset / 29.09.2017

Elokuva- ja tv-tuotannot avasivat syksyn tes-neuvottelukierroksen

Journalistiliiton tämän syksyn tes-neuvottelukierros käynnistyi perjantaina 29. syyskuuta, kun elokuva- ja tv-tuotantojen neuvottelu avattiin Helsingin Etelärannassa. Suomen Journalistiliiton (SJL), Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton (Teme) sekä Palvelualojen työnantajien eli Paltan edustajat kokoontuivat keskustelemaan tavoitteista työehtosopimustulokseksi. Nykyisen tessin voimassaolo päättyy 31.10.2017. Ensimmäisessä neuvottelussa tavoitteita käsiteltiin yleisluontoisesti. SJL:n ja Temen päätavoitteet liittyvät työehtosopimuksen yleissitovuuden saavuttamiseen sekä paikalliseen sopimiseen, työaikaan ja matkustusmääräyksiin. Paltan tavoitteet liittyvät samoihin aihepiireihin. Lisäksi työnantajan tavoitteena on saada työehtosopimukseen harjoittelijamääräys. Seuraavan kerran elokuva- ja tv-tuotantojen työehtosopimuksesta neuvotellaan tiistaina 3. lokakuuta. Journalistiliitto neuvottelee tänä syksynä kaikkien muidenkin sopimusalojensa työehdoista. Näistä ensimmäisenä alkavat MTV:lle uutisia tuottavan Mediahub Helsingin neuvottelut, joiden ensimmäinen tapaaminen on keskiviikkona 4. lokakuuta.

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kiittää valtakunnansyyttäjän päätöstä jatkaa toimittajaan kohdistuneiden kunnianloukkausten tutkintaa

Valtakunnansyyttäjä on päättänyt ottaa uudelleen ratkaistavaksi toimittaja Ida Erämaan tapauksen.

Journalistiliitto: Yle joutuu leikkaamaan sisällöistä, joita ei tee kukaan muu

Yleisradio kertoi aloittavansa muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa 37 työntekijän irtisanomiseen.

Av-käännösyritysten palkkaratkaisu yleisen linjan mukainen

Av-käännösyritysten työehtosopimuksen osapuolet ovat päässeet sopuun yleisen linjan mukaisesta kolmivuotisesta sopimusratkaisusta.