Uutiset / 07.10.2021

Pohjoismaiden journalistiliittojen puheenjohtajat vaativat maidensa hallituksilta nopeita toimenpiteitä Afganistanin journalistien suojelemiseksi

Afganistanin sananvapaustilanne on huonontunut sietämättömäksi Talebanin noustua valtaan. Syyskuun 19. päivä voimaan tuli uusia sanan- ja ilmaisunvapauden rajoituksia. Niihin kuuluu muun muassa ”islamin kanssa ristiriidassa” olevien materiaalien julkaisukielto. Kansainvälinen journalistiliitto IFJ tuomitsi rajoitukset ja tähdensi, että ne horjuttavat riippumattoman journalismin perustaa entisestään. Yli 1200 toimittajaa on jo menettänyt työnsä ja luku kasvaa. Sadat journalistit ovat paenneet tai piilossa. Erityisesti ne toimittajat, jotka ovat aiemmin puolustaneet journalistien oikeuksia, työskennelleet ulkomaiselle medialle tai tehneet sananvapaustyötä ovat vaarassa tulla pidätetyiksi, kidutetuiksi, jopa tapetuiksi. Erityisessä vaarassa ovat naistoimittajat. Naistoimittajia on estetty tekemästä työtään ja heitä on peloteltu, uhkailtu ja kidutettu. Pohjoismaat ovat maailman sananvapaustilastojen kärkisijoilla. Tästä huolimatta vain kourallinen toimittajia on saanut kansainvälistä suojelua Pohjoismaissa. Siksi kehotamme hallituksiamme sekä koko kansainvälistä yhteisöä takaamaan sen, että työnsä vuoksi vainotut journalistit, mediatyöntekijät ja sananvapausaktivistit saavat sitä suojelua, joka heille kansainvälisen oikeuden mukaan kuuluu. Tämä tarkoittaa journalistien evakuointeja, viisumisäännösten helpotuksia, turvallisten pakoreittien takaamista sekä myös maahan jäävien journalistien tukemista. Kuten Euroopan Journalistiliiton pääsihteeri Ricardo Gutiérrez on tähdentänyt: meidän velvollisuutemme on auttaa afganistanilaistoimittajia, joista monet ovat ottaneet valtavia riskejä, jotta me saisimme luotettavaa tietoa maasta. Sananvapaus on perustavanlaatuinen ihmisoikeus ja sen suojeleminen on jokaisen YK:n ihmisoikeusjulistuksen allekirjoittajavaltion velvoite. Vaadimme välittömiä toimenpiteitä afganistanilaistoimittajien auttamiseksi.   Hanne Aho, puheenjohtaja, Suomen Journalistiliitto Tine Johansen, puheenjohtaja, Tanskan Journalistiliitto Mogens Blicher Bjerregård, Euroopan journalistiliitto EFJ:n johtoryhmän jäsen Dag Idar Tryggestad, puheenjohtaja, Norjan Journalistiliitto Ulrike Hyllert, puheenjohtaja, Ruotsin Journalistiliitto Sigríður Dögg Auðunsdóttir, puheenjohtaja, Islannin Journalistiliitto    

Katso myös

Kaikki uutiset

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.

Kesätyöntekijä ja harjoittelija: Muista nämä ennen kuin aloitat

Työn ei kuulu valua vapaa-ajalle ja odotusten määräaikaisia kesureita ja harkkareita kohtaan ei tule olla kohtuuttomia.