Uutiset / 06.02.2024

Journalistin ohjeiden päivittäminen etenee: neljä uutta kohtaa ohjeisiin

Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen hallituksen nimittämä työryhmä on jättänyt ehdotuksensa journalistin ohjeiden päivittämisestä. Nyt ehdotus on lähtenyt eteenpäin kommentoitavaksi jäsenyhteisöille, kuten Journalistiliitolle.

Ohjeisiin kaavaillaan neljää uutta kohtaa. Ne liittyvät journalismin ulkopuolisen rahoituksen määrittelyyn ja säätelyyn, julkaistun jutun muutoksista kertominen yleisölle ja julkaistun sisällön poistamisen periaatteisiin. Kokonaan uutena teemana esitetään sitä, ettei kenenkään henkeä tai terveyttä pitäisi vaarantaa esimerkiksi panttivankitilanteissa, onnettomuustilanteissa tai kriisialueilla.                     

Työryhmän mukaan ehdotuksen yksi tarkoitus on kannustaa media-alaa läpinäkyvyyteen journalistisessa työssä. Tavoitteena on selkeyttää ja yhdenmukaistaa ohjeiden velvoittavuutta koskevia muotoiluja kautta linjan.

Samaan aikaan työryhmän työskentelyn kanssa Julkisen sanan neuvoston toimistossa on valmisteltu soveltamisopasta, jossa neuvoston ratkaisut sekä lausumat liitetään niiden ohjekohtien yhteyteen, jota niissä käsitellään. Samalla arvioidaan, ovatko kaikki aiempien vuosikymmenten lausumat edelleen ajan tasalla ja käyttökelpoisia.

Kannatusyhdistyksen on määrä päättää uusituista ohjeista huhtikuun lopulla ja uudet ohjeet ja soveltamisopas on tarkoitus julkaista toukokuun lopulla.

Julkisen sanan neuvoston sivuille.

Nykyiset ohjeet löytyvät tästä.

Lue Journalistin juttu: Näin työryhmä uudistaisi Journalistin ohjeita - "Pyrimme selkeyteen"


Katso myös

Kaikki uutiset

Jäsen- ja lakineuvonnassa poikkeuksia juhlapyhien aikaan

Jäsenasiapalvelu ja lakineuvonta on suljettuna joulun ja uudenvuoden pyhinä sekä loppiaisena.

Journalistiliiton tes-kierros käynnistyy: Sopimukset 6000 jäsenelle vappuun mennessä

Journalistiliiton työehtosopimusten neuvottelukierros on alkamassa. Tällä kertaa kierros kestää puolisen vuotta. Ensimmäiset neuvottelut aloitetaan ennen joulua, viimeiset sopimukset umpeutuvat vapuksi.

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti.