Uutiset / 20.04.2021

Journalistiliitto hallinto-oikeuden päätöksestä: Verosalausta pyytävät päätyvät erityishuomion kohteeksi

Journalistiliitto pitää hyvänä Helsingin hallinto-oikeuden tänään julkistamaa ratkaisua. Verottaja on kieltäytynyt kertomasta, ketkä suurituloiset ovat halunneet poistaa nimensä ja tietonsa medialle toimitettavalta suurituloisten listalta. Hallinto-oikeuden mukaan verottajan toiminta oli laitonta ja nimet on luovutettava. ”Verottajan salauspäätös perustui EU:n tietosuoja-asetuksen tulkintaan. Pelkona oli, että myös muut viranomaiset olisivat ryhtyneet tulkitsemaan tietosuoja-asetusta salaavasti”, sanoo liiton puheenjohtaja Hanne Aho. ”Hallinto-oikeuden päätös on selvä viesti myös muille viranomaisille.” Hallinto-oikeus antoi asiasta päätöksensä tiistaina 20.4. Verottaja on tarjonnut medialle palvelua, jossa journalistista työtä varten on välitetty tietoja vähintään 100 000 euroa vuodessa ansainneista. Tuhannet hyvätuloiset ovat halunneet piilottaa tietoja näiltä listoilta. Moni media pyysi tietoja siitä, ketkä suurituloisista olivat halunneet piilottaa tulotietonsa median listoilta. Päätös merkitsee sitä, että verottajan tulee luovuttaa salaamista pyytäneiden nimet, kun media niitä kysyy. Nimien perusteella media voi selvittää tulotiedot. ”Päätös johtaa nurinkuriseen tilanteeseen, jossa ne, jotka ovat erikseen pyytäneet tietojensa salaamista, päätyvät nyt julkiselle listalle, huomion keskipisteeksi. On vaikea nähdä, että malli on järkevä kenenkään näkökulmasta”, Hanne Aho sanoo. Journalistiliitto kanteli verottajan toiminnasta vuonna 2019. Journalistiliitto 4.11.2019: Journalistiliitto kantelee verottajan toiminnasta, huolena että viranomaiset alkavat salata tietoja Liitto on useasti painottanut verotietojen avoimuuden merkitystä. Journalistiliitto 3.11.2020: Suurituloisten verotietojen piilottaminen medialta sotii avoimuutta vastaan       

Katso myös

Kaikki uutiset

Ehdota nyt Järjestöteko- ja Työyhteisötekijäpalkinnon saajaa

Esityksiä palkittaviksi voivat tehdä liiton jäsenyhdistykset, osastot ja yksittäiset jäsenet. Palkinnoista päättää liiton hallitus.

Riitaan elokuva- ja tv-tuotantoalan työvuorojen muuttamisesta ei saatu tuomioistuimesta selkeytystä

Journalistiliitto nosti kanteen, koska sen tulkinnan mukaan jäsenien työvuoroja oli muutettu työehtosopimuksen vastaisesti. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun elokuva- ja tv-tuotantoalan työehtosopimusta tulkittiin työtuomioistuimessa.

Sanoma tuli pyöreään pöytään freelancejournalistien työn ehdoista

Pyöreän pöydän tapaamisen ajatus on, että voidaan keskustella ilman sitoutumista suoraan neuvotteluihin.