Uutiset / 03.10.2024

Journalistiliitolta 5000 euron lisäavustus Ukrainan journalisteille

Kuvassa RADA-television journalistit Eva Mironova ja Dmytro Khrystenko, kuva on otettu 1. lokakuuta. Kuva: Ukrainan journalistiliitto NUJU

Suomen Journalistiliitto lahjoittaa 5 000 euroa Ukrainan Zaporižžjan Resource Centerille käytettäväksi alueella työskentelevien journalistien turvavarusteisiin, nettiyhteyksiin ja muun muassa generaattoreihin. Lahjoituksesta päätti liiton hallitus torstaina 3.10. Kyse on kolmannesta raha-avustuksesta Ukrainan journalisteille.

Ukrainalaiset journalistit voivat varusteiden avulla työskennellä turvallisesti alueellisissa keskuksissa. Journalistiliitto on pitänyt yhteyttä Ukrainan journalistiliitto NUJU:un. Sen puheenjohtaja Sergiy Tomilenko on välittänyt tietoa sodan keskellä työskentelevistä journalisteista ja heidän tilanteestaan.

”Journalistien on saatava Ukrainassa tehdä elintärkeää työtään, jotta maailma saa tietää, mitä siellä tapahtuu”, sanoo liiton kansainvälisten asioiden asiantuntija Salla Nazarenko.

Suomen Journalistiliitto on avustanut ukrainalaisia journalisteja aiemminkin. Viime vuonna liitto lahjoitti niin ikään 5000 euroa Ukrainassa olevien journalistien tukemiseen ja turvaamiseen.

Sodan sytyttyä vuonna 2022 Journalistiliitto lahjoitti 15 000 euroa Euroopan ja maailman journalistiliittojen (EFJ ja IFJ) perustaman Ukrainan turvallisuusrahaston kautta.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.