Uutiset / 12.04.2019

Hanne Aho: ”Vehkoon tuomio tuntuu kohtuuttomalta”

Oulun käräjäoikeus katsoi tänään päätöksessään, että toimittaja Johanna Vehkoo syyllistyi kaupunginvaltuutettu Junes Lokan kunnian loukkaamiseen yksityisessä Facebook-julkaisussaan viime syksynä. Vehkoolle tuomittiin 15 päiväsakkoa ja 200 euron kärsimyskorvaukset. Käräjäoikeus perusteli päätöstään toteamalla, että ”Vehkoon tekemä Lokkaan kohdistunut arvostelu on irtaantunut Lokan politiikasta ja kohdistunut pikemminkin Lokan henkilöön.” Oikeuden mukaan arvostelu ei ole täyttänyt asianmukaisuuden vaatimusta ja on selvästi ylittänyt sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Journalistiliitto luonnehti aiemmassa lausunnossaan Vehkoon saamaa syytettä nurinkuriseksi. Puheenjohtaja Hanne Aho korostaa liiton jatkavan työtään journalistien työn turvaamiseksi. ”Toimittajien kiusaaminen ja heidän työnsä vaikeuttaminen tutkintapyyntöjä tekemällä on kansainvälinen ilmiö, joka tämän tuomion myötä on nyt tuotu Suomeen”, Aho sanoo. ”Vehkoon tuomio tuntuu kohtuuttomalta, kun tietää millaista pitkäkestoista häirintää ja painostusta Lokka on häneen kohdistanut”, Aho jatkaa. Vehkoo on ollut kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomitun Lokan silmätikkuna jo pitkään. Vehkoo kertoi käräjäoikeudelle Lokan yrittäneen itsepintaisesti tavoittaa tätä viestein ja puheluin vaikka Vehkoo oli tätä pyrkinyt estämään. Vehkoo on ollut toistuvasti aiheena Lokan puheissa ja Youtube-lähetyksissä. Myös käräjäoikeus toteaa, että (Lokan harjoittama) ”itsepintainen videokuvaaminen tilaisuuksissa kielloista huolimatta on häiritsevää.” ”Vehkoon saama tuomio voi jatkossa toimia jopa yllykkeenä nettihäiriköille, jotka pyrkivät käyttämään oikeuslaitosta kiusantekonsa välikappaleena. Yhteiskunnassamme tarvitaan laajempaa tietoisuutta siitä, mitä nettikiusaaminen on ja miten laaja kiusaajien keinovalikoima on”, Hanne Aho sanoo. Vehkoon tuomio vertautuu kiinnostavasti talvella 2018 tulleeseen päätökseen. Silloin syyttäjä päätti, että kyseenalainen kirjoittelu poliisien suljetussa Facebook-ryhmässä ei johtanut edes syytteisiin sillä perusteella, ettei ryhmän kommentteja ollut tarkoitettu julkiseksi. Poliisien ryhmässä oli 2800 jäsentä. Vehkoon Lokka-kirjoitus oli näkyvissä alle 300 hänen Facebook-ystävälleen. Aho huomauttaa, että nettikiusaaminen on edelleen suuri ongelma. Kiusaamisen kohteeksi voi joutua kuka tahansa, kirjastonhoitaja, lääkäri tai poliisi yhtä hyvin kuin journalistikin. Journalistiliitto jatkaa työtään häiriköinnin ja vainon tunnistamisen sekä vainon kohteeksi joutuneiden auttamiseksi. ”Olemme sekä yhteiskuntana että liittona heränneet jälkijunassa ymmärtämään, miten suuresta ja järjestelmällisestä asiasta on kysymys”, Hanne Aho sanoo.

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: Yle-lain muutos haitallinen työntekijöille ja kulttuurille, säästötoimena tarpeeton

Yleisradio on merkittävä työllistäjä. Se tarjoaa paitsi työpaikkoja, mutta myös ostaa ohjelmia, palveluja ja tuotantoja muilta yrityksiltä. Ylen rahoituksen leikkaaminen paitsi johtaa jopa satojen työpaikkojen menetyksiin, niin se myös ajaa ahdinkoon alan tuotantoyhtiöitä sekä freelancereita. Yle on erittäin merkittävä kulttuurin rahoittaja Suomessa, liitto toteaa lakimuutoksesta antamassaan lausunnossa.

Hae nyt Julkisen sanan neuvoston jäseneksi

Ehdokkaiden tulee olla liiton jäseniä sekä perehtyneitä ammattietiikkaan ja Journalistin ohjeisiin.

Journalistien mielenterveys koetteella Perussa

Katumielenosoituksia seuraavat toimittajat ja kuvaajat altistuvat väkivallalle, jota harjoittavat sekä järjestyksenvalvojat että mielenosoittajat. Vuonna 2023 kirjattiin 127 fyysistä ja sanallista hyökkäystä toimittajia vastaan.