Uutiset / 25.04.2018

Hanne Aho: Päättäjien ymmärrettävä lehdistönvapauden arvo

Kuva: Kai Widell / Journalisti Kuva:
Suomen sijoitus Toimittajat ilman rajoja -järjestön kansainvälisessä lehdistönvapautta mittaavassa listauksessa laski toista vuotta peräkkäin. Suomi löytyy tänään julkaistun vertailun sijalta neljä, yhden sijan viime vuodesta tippuneena. Järjestön Suomen osaston tiedotteessa kerrotaan, että Suomen sijoituksen heikkeneminen johtui Puolustusvoimien Viestikoekeskuksen tapauksesta. Helsingin Sanomien toimittajien lähdesuoja vaarantui, kun poliisi takavarikoi näiden juttuun liittynyttä toimituksellista aineistoa. "On todella merkillepantavaa, että Suomessa vuonna 2017 tehtiin toimittajan kotiin kotietsintä. Se kertoo yhteiskunnallisen ilmapiirin muutoksesta", Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo. Ahon mukaan lehdistönvapauden tila on ollut Suomessa pitkään hyvä, koska yhteiskunnan eri toimijat ovat pitäneet sitä tärkeänä. Nyt tilanne on muuttumassa huolestuttavalla tavalla. "Poliitikkojen, virkakoneiston ja kansalaisten yhteinen näkemys asian tärkeydestä on meillä kannatellut lehdistönvapautta. Nyt Suomessakin on jo nähty, että kaikki päättäjät eivät arvosta lehdistönvapautta ja myös julkisuudessa vähättelevät journalistien työtä." Demokratia ei pysy pystyssä itsestään, Aho huomauttaa. Sitä pitävät pystyssä sekä päätöksentekojärjestelmä että tiedotusvälineet. "Euroopassa on tapahtunut kaksi toimittajan murhaa puolen vuoden sisällä. Silti kaikki päättäjät Suomessa eivät ymmärrä, miksi lehdistönvapautta pitää vaalia. Ihmiset kuuntelevat poliitikkoja ja heidän viestejään. Poliitikkojen on tuettava demokratiaa", Aho sanoo. Lehdistönvapauden ykkösmaa on toista vuotta peräkkäin Norja. Toisella sijalla listauksessa on Ruotsi, ja kolmantena Alankomaat. Suomen lähialueista Tanskan sijoitus tippui listauksessa neljännestä yhdeksänneksi. Venäjän lehdistönvapauden lohduttomasta tilasta kertoo maan sijoittuminen sijalle 148. Kaksi kolmesta entisen Neuvostoliiton alueen maista sijoittuu sijan 150 huonommalle puolelle. Maailman lehdistönvapauden päivää vietetään 3.5.

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.