Uutiset / 24.10.2017

Freen kk-tulot 2016 e vuonna 2016

Freelancereiden keskimääräinen kokonaislaskutus oli 33 200 euroa vuonna 2016. Keskimääräinen verotettava tulo oli 24 200 euroa, eli noin 2016 euroa kuukaudessa. Freelancereiden laskutus on noussut vuodesta 2002 keskimäärin vain 200 euroa. Tämä käy ilmi tuoreesta free-työmarkkinatutkimuksesta, jossa kartoitettiin free-journalistien toimeentuloa, työehtoja ja tyytyväisyyttä työhönsä. Freelancereiden verotettava tulo on tutkimuksen perusteella kasvanut hieman kahdessa vuodessa eli edellisen tutkimuksen jälkeen. Laskutettava rahamäärä on sen sijaan laskenut. Tutkimuksesta tiedotti pidemmin Journalistiliiton jäsenyhdistys SFJ verkkosivuillaan. Myös Journalisti 12/2017 kertoi tutkimuksen tuloksista. Koko tutkimusraportin löydät täältä.

Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.