Uutiset / 17.12.2014

EIT puntaroi suomalaisjournalistin sananvapautta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin käsitteli valokuvaaja Markus Pentikäisen tapausta Ranskan Strasbourgissa keskiviikkona 17. joulukuuta.

Pentikäinen oli kuvaamassa Helsingissä järjestettyä Smash Asem -mielenosoitusta vuonna 2006, kun poliisi otti hänet kiinni ja piti säilössään lähes 18 tuntia. Pentikäinen tuomittiin myöhemmin käräjäoikeudessa niskoittelusta poliisia vastaan. Hän valitti päätöksestä hovioikeuteen, joka ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa.

Seuraavaksi tapausta käsiteltiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, joka viime helmikuussa totesi, ettei Suomen valtio rikkonut Pentikäisen sananvapautta. EIT kuitenkin otti tapauksen uuteen käsittelyyn.

Uudessa käsittelyssä Pentikäistä edustivat lakimiehet Jussi Salokangas ja Valtteri Matilainen; Suomen valtiota puolusti viisi juristia.

”Siellä keskusteltiin paljon Suomen lain sisällöstä ja siitä, oliko poliisilla perusteet pitää Pentikäistä kiinni otettuna niin pitkään. Käsittelystä jäi hyvä fiilis”, Salokangas sanoi tuoreeltaan käsittelyn jälkeen. Hän ei tässä vaiheessa halua arvioida käsittelyn kulkua sen tarkemmin.

Valtio pysyi aiemmassa kannassaan väittäen edelleen, että mielenosoituksessa oli kuvaajille varattu alue. Valtion lakimiesten mukaan alueella oli jokin tv-ryhmä, josta he eivät kuitenkaan sen tarkemmin kertoneet. Journalistiliitto sai käsittelyä varten valokuva- ja muuta materiaalia useista toimituksista, eikä yksikään liittoon yhteydessä ollut journalisti ole ollut tietoinen väitetystä kuvausalueesta.

EIT tekee päätöksensä ensi vuoden aikana.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.