Uutiset / 26.05.2023

Tekoäly ja palkka-tasa-arvo puhuttivat valtuuston kyselytunnilla

Liiton hallituksen jäsen Jani Tanskanen on myös seurannut tekoälykeskustelua., hän kertoi valtuuston kyselytunnilla. Kuva: Mika Heijari Kuva:
Journalistiliiton valtuuston kevätkokouksen toinen päivä käynnistyi kyselytunnilla. Valtuutettuja pohditutti erityisesti tekoäly ja sen vaikutus alan työhön.   Keskustelun käynnisti HSJ:n Petro Salonen, joka kysyi liiton näkemyksiä, toimenpiteitä ja mahdollisuuksia puuttua “digitaalisen tekoälyn myrskyn nousuun”. Salonen kuvasi, kuinka tekoäly pystyy tekemään uutisia ja lukemaan ne todentuntuisesti ääneen.   Liiton puheenjohtaja Hanne Ahon mukaan tekoälyn etenemistä on seurattu muun muassa liiton koulutuksissa. Ahon mukaan tärkeää olisi miettiä eettisiä kysymyksiä, jotka liittyvät tekoälyn käyttöön journalismissa. Liitto ryhtyy selvittämään tekoälyn vaikutusta media-alaan.   Liiton koulutuspäällikkö Nina Porran mukaan koulutuksissa on keskusteltu tekoälystä etiikan näkökulmasta ja siitä, miten tekoäly vaikuttaa journalistien käytännön työhön. “Tekoäly ei osaa faktojen tarkistusta, joka on journalistien työn kannalta olennaista”, hän muistutti. Tekoälystä voi olla media- ja kulttuurialalla myös hyötyä. ”Voiko tekoäly olla luovuuden aalto”, Porra pohti.   Liiton hallituksen jäsen Jani Tanskanen on myös seurannut tekoälykeskustelua. Muun muassa JSN:n täytyy mahdollisesti ottaa asiaan kantaa. Jussi Ahlroth HSJ:stä muistutti mediatalojen vastuusta siitä, miten tekoälystä voidaan tehdä hyvä työkalu.   Keskustelua myös jäsenmaksuista ja palkka-tasa-arvosta  Tekoälyn lisäksi kyselytunnilla puhuttiin jäsenmaksujen maksamisesta. Osa jäsenistä, etenkin freelancerit, kokevat nykyisen prosenttiperusteisen jäsenmaksun hankalaksi, kun työnantajia voi olla useita ja palkkoja maksetaan monessa rytmissä. Kysymykseen vastannut liiton palvelujohtaja Simon Huldén sanoi, että liiton toimisto selvittää syysvaltuustoon mennessä, voisiko itse maksavien jäsenten jäsenmaksuja yksinkertaistaa esimerkiksi kiinteän jäsenmaksun avulla.   Kyselytunnilla nostettiin esille myös palkkojen epätasa-arvo pääkaupunkiseudun ja maakuntien välillä. ”Maakuntatoimittajan euro on 83 senttiä”, vahvisti liiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen. Savolaisen mukaan palkkatasa-arvo on esillä tes-valiokunnassa. Tuukka Tuomasjukka SFJ:stä otti esille iän merkityksen palkkatasa-arvon toteutumisessa.  

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.