Uutiset / 31.01.2023

Suomen Journalistiliitto eroaa Kansainvälisestä Journalistiliitosta

Suomen Journalistiliitto on tänään ilmoittanut eroavansa Kansainvälisestä Journalistiliitosta (International Federation of Journalists IFJ). Eroilmoituksen tekivät samaan aikaan myös Tanskan, Norjan ja Islannin journalistiliitot. ”Eron syy ovat yli kymmenen vuotta jatkuneet hallinnolliset ongelmat, joita IFJ ei ole pystynyt korjaamaan. Olemme tyytymättömiä muun muassa kongressien ja vaalien järjestelyihin sekä päätöksenteon läpinäkymättömyyteen”, sanoo Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho Pohjoismaiden journalistiliitot ovat vaatineet toistuvasti muutoksia kansainvälisen liiton toimintaan.  ”Emme esimerkiksi ole saaneet tyydyttävästi tietoja IFJ:n taloudesta. Pohjoismaat ovat olleet suuri rahoittaja IFJ:ssä ja siitä huolimatta huoliamme ei ole otettu vakavasti”, Hanne Aho toteaa. ”Toivomme, että ero herättää muitakin IFJ:n jäsenliittoja vaatimaan muutoksia.”  Suomen Journalistiliiton ero IFJ:stä astuu voimaan puolen vuoden kuluttua eropäätöksestä eli 31.7. Siihen asti liiton jäsenet voivat hakea IFJ:n myöntämää kansainvälistä pressikorttia ja hyödyntää IFJ:n jäsenpalveluja.  Suomalainen Journalistiliiton myöntämä pressikortti käy laajasti maailmalla.  Pohjoismainen yhteistyö jatkuu vahvana Suomen Journalistiliitto on ollut IFJ:n jäsen vuodesta 1956. Liitto jatkaa Euroopan Journalistiliiton EFJ:n jäsenenä.  ”Eurooppalaisen järjestön toiminta on läpinäkyvää ja se on hyödyllinen jäsenjärjestöilleen”, Aho sanoo  Tällä hetkellä Journalistiliitto pohtii kansainvälisen solidaarisuustyön järjestämistä muilla tavoin. ”Jäsenemme haluavat tukea kollegoja kehittyvissä maissa ja siellä, missä sananvapaus on heikko. Tästä emme tingi, vaan tulemme käyttämään IFJ:n jäsenmaksuista vapautuvan rahan solidaarisuustyöhön muualla”, toteaa Hanne Aho. ”Tällä hetkellä pohdimme mahdollisia malleja muiden Pohjoismaiden journalistiliittojen kanssa. Pohjoismainen yhteistyö jatkuu vahvana.”   Lisätietoja medialle: Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho, hanne.aho(a)journalistiliitto.fi. Journalistiliiton kansainvälisten asioiden asiantuntija Salla Nazarenko, salla.nazarenko(a)journalistiliitto.fi, 044 972 9791.   Lisätietoja jäsenille pressikortista: Jäsenasiapäivystys, 040 752 5372 ja 050 366 3501 sekä jasenasiat(at)journalistiliitto.fi.   Lue myös: Journalistiliitto eroaa kansainvälisestä kattojärjestöstä ”hyvin todennäköisesti” (Journalisti, 4.1.2023)

Katso myös

Kaikki uutiset

Jäsen- ja lakineuvonnassa poikkeuksia juhlapyhien aikaan

Jäsenasiapalvelu ja lakineuvonta on suljettuna joulun ja uudenvuoden pyhinä sekä loppiaisena.

Journalistiliiton tes-kierros käynnistyy: Sopimukset 6000 jäsenelle vappuun mennessä

Journalistiliiton työehtosopimusten neuvottelukierros on alkamassa. Tällä kertaa kierros kestää puolisen vuotta. Ensimmäiset neuvottelut aloitetaan ennen joulua, viimeiset sopimukset umpeutuvat vapuksi.

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti.