Uutiset / 19.10.2015

SJL:n puheenjohtaja yt:istä: ”Kehitystyö vaatii työvoimaa”

Elokuussa käynnistyneet Sanoma Media Finlandia ja Sanoman yhteisiä konsernitoimintoja koskeneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena 241 ihmisen tehtävä lakkaa, kertoo Sanoma tiedotteessaan. Julkaisuja ei kuitenkaan olla tässä vaiheessa lakkauttamassa, sanoi Sanoman viestintäjohtaja Hanna Johde Ylen uutisille.

Yhteensä lähes 50 journalistia irtisanottiin Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista ja Sanoma Lifestyle -yksiköstä. Lisäksi tehtiin osa-aikaistuksia, tehtävänkuvien muutoksia ja eläkeratkaisuja.

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho huomauttaa, että ilman riittävää henkilöstöä yhtiöllä ei ole kasvumahdollisuuksia.

”Nyt jos koskaan pitää panostaa kehitystyöhön ja laadun ylläpitämiseen. Tähän puolestaan tarvitaan työvoimaa, ihmisiä.”

Liiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen toteaa, että tähän mennessä Sanoman tuotteiden eteen on tehty paljon kehitystyötä. Hänen mielestään nyt ei saa käydä niin, että laadukkaat sisällöt vietäisiin lukijoilta pois.

Savolainen vetoaa myös kotimaisten mediamarkkinoiden tilannetta selvittävään työryhmään, jonka liikenne- ja viestintäministeriö asetti elokuussa.

”Nämä yt:t ovat taas yksi viesti tuolle työryhmälle. On tarve konkreettisille toimille, joilla tiedotusvälineitä voidaan auttaa. Lainsäätäjiltä tarvitaan järkeviä päätöksiä, joita olisivat esimerkiksi lehtien arvonlisäveron alentaminen ja mainonnan rajoitusten vähentäminen.”

PÄIVITETTY 22.10.: TIETO JOURNALISTIEN MÄÄRÄSTÄ LISÄTTY.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.