Kannanotot / 28.05.2015

SJL:n kannanotto: Median pelastaminen vaatii hallitukselta erillistoimia

Uudessa hallitusohjelmassa toiveita herättävä kohta media-alalla koskee digitaalisten sisältöjen arvonlisäveron alentamista. Toteutuessaan sillä olisi myönteisiä vaikutuksia, mutta nykyisissä suunnitelmissa muutokset riippuvat EU:n tulevista alv-linjauksista ja aikatauluista.

”Onko meidän odotettava EU:ta? Suomen hallitus voisi reippaasti tehdä tarvittavat uudistukset omilla päätöksillään”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.

Digitaalisten sisältöjen lisäksi myös painettujen lehtien arvonlisäveron alentaminen on oleellista kotimaisen median tulevaisuuden kannalta.

Yleisradion asema kuitataan lyhyesti hallitusohjelman liiteaineiston lopussa. Siinä kerrotaan, että hallitus asettaa parlamentaarisen työryhmän arvioimaan Ylen tehtäviä ja rahoitusta. ”Tässä on menty myönteiseen suuntaan. Yle on koko eduskunnan yhtiö, ei vain hallituksen”, Hanne Aho sanoo.

Hallitusohjelma tuo joitakin parannuksia freelancereiden ja muiden itsensätyöllistäjien asemaan. Uusi viiden prosentin yrittäjävähennys koskee esimerkiksi toiminimellä toimivia free-journalisteja. Arvonlisäveron tilityksessä siirrytään maksuperusteisuuteen, jolloin vero tilitetään vasta sen jälkeen kuin tulo on saatu.

Hallitus esittää myös perustulokokeilua. ”Perustulo voi olla yksi tapa estää väliinputoamisia, joita itsensätyöllistäjillä on nykyisessä sosiaaliturvassa”, arvioi Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Määräaikaisille ja työttömille hallitusohjelma tarjoaa keppiä ilman porkkanaa. Esimerkiksi määräaikaisia työsuhteita voidaan tehdä enintään vuodeksi ilman perusteita, ja koeaikaa pidennetään. Kun vuorotteluvapaan ehtoja tiukennetaan, työttömille avautuu entistä vähemmän määräaikaisuuksia. ”Joustoja tarvitaan, mutta nyt joustajiksi joutuvat lähinnä työntekijät eivätkä työnantajat”, edunvalvontajohtaja Savolainen sanoo.

Kaikki uudet hallituspuolueet ovat selkeästi ilmaisseet, että kotimainen media on olennainen osa demokraattista yhteiskuntaa ja että media-alan ongelmat on ymmärretty. ”Meillä ei ole varaa menettää suomalaista tiedonvälitystä. Ymmärryksen lisäksi tarvitaan nyt selkeitä toimia, jotta ala voi tulevaisuudessakin olla osa sivistysvaltiota, tuottaa ja työllistää”, puheenjohtaja Aho toteaa.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Hanne Aho

Edunvalvontajohtaja Petri Savolainen

Suomen Journalistiliitto

Yhteystiedot täällä.


Katso myös

Kaikki uutiset

Vapaa tiedonvälitys ei toteudu Gazassa: journalistien tappamisen on loputtava  

Konflikti Gazassa on tuottanut mittaamattoman määrän kärsimystä ja tuhoa siviiliväestölle yhdeksän viime kuukauden aikana. Gazasta on muodostunut tiedonvälityksen musta-aukko. Humanitaarisen katastrofin todellista laajuutta ja inhimillistä hätää ei voi ymmärtää ilman journalistien aktiivista raportointia. Siksi on välttämätöntä taata edellytykset journalistien mahdollisimman vapaalle ja turvalliselle toiminnalle sotimisesta riippumatta. Tätä edellyttää myös kansainvälinen oikeus. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto on […]

Luova ala vaatii päättäjiä perumaan yksityisen kopioinnin hyvityksen tuhoisan leikkauksen

Älä anna kulttuurin kadota -kampanja vaatii päättäjiä säilyttämään oikeudenmukaisen yksityisen kopioinnin hyvityksen. Hallituksen kehysriihen päättämä leikkaus 11 miljoonasta 5,5 miljoonaan olisi luovan alan järjestöjen mukaan perusteeton ja tuhoisa kulttuuritarjonnalle ympäri Suomen. Journalistiliitto on mukana kampanjassa.

Leikkaukset media-alalla rapauttavat Suomen kokonaisturvallisuutta

Journalistiliitto varoittaa Yleisradioon kaavailtujen ja muiden media-alalle kohdistuvien leikkausten vaikutuksista Suomen kokonaisturvallisuuteen ja huoltovarmuuteen.

”Modernit sodat alkavat usein informaatiovaikuttamisella. Onko Suomella varaa nakertaa omaa huoltovarmuuden infrastruktuuriaan heikentämällä median toimintaedellytyksiä”, kysyy Suomen Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.