Uutiset / 27.05.2016

SFJ:n 10-vuotisseminaari oli vuoden järjestöteko

Vuoden järjestöteon palkinnon saivat Suomen freelance-journalistit ry:n puheenjohtaja Hanna-Kaisa Hämäläinen, varapuheenjohtajaksi vastikään valittu Noora Vaarala sekä SFJ:n hallituksen jäsen Arttu Muukkonen.

Vuoden 2015 järjestöteko oli viime joulukuussa järjestetty SFJ:n 10-vuotisjuhlaseminaari, jossa oli mukana yli 200 ihmistä. Palkintoperusteiden mukaan tilaisuus henki optimismia ja loi uskoa alan tulevaisuuteen. Lisäksi sosiaalista mediaa hyödynnettiin poikkeuksellisen taitavasti, ja ihmisiä liittyi liittoon vain päästäkseen seminaariin mukaan.

Kunniamaininnan järjestötoiminnasta ja luottamusmiestyöstä saivat Aito-Tehtaan luottamusmies Maija Sutela ja osaston puheenjohtaja Heli Valtonen. He ovat onnistuneet ihmisiä liiton piirissä tapahtuvaan toimintaan, ja heidän avullaan on vakinaistettu useita työsuhteita.

Luottamusmiespalkinnon saivat:

  • Sanoma Oy:n luottamusmiesnelikko Jussi Ahroth, Ilja Ojala, Tomi Peurakoski ja Ari Simberg.
  • Pohjolan Sanomien entinen ja nykyinen luottamusmies Juhani Tapio ja Matti Nikkilä.
  • Turun Sanomien luottamusmies Ossi Rajala.
  • Kalajokilaakson pääluottamusmies Hannu Verronen.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.