Uusimmat

Makereren yliopiston opettaja ja tutkija tohtori Stella Nyanzi istuu syytetyn aitiossa, koska julkaisi Facebookissa Ugandan presidenttiin Yoweri Museveniin kriittisesti suhtautuvan, rajun runon. Tuomareiden mielestä kyse oli kyber-ahdistelusta. Kuva: Wambi Michael/IPS

Runo vei ugandalaisen aktivistin vankilaan

Tri Stella Nyanzin tuomio kuvastaa Ugandan heikentyvää sananvapaustilannetta

Kampala (IPS – Wambi Michael) Ugandan presidentti Yoweri Museveni pitää runoutta tärkeänä: tohtori Stella Nyanzin Facebookissa julkaisema, presidenttiä puhutteleva runo on vienyt kirjoittajansa puoleksitoista vuodeksi vankilaan. Tri Nyanzi todettiin oikeudenkäynnissä elokuun alussa syylliseksi kyber-ahdisteluun.

Rikos tapahtui viime syyskuussa. Tri Nyanzi kunnioitti Musevenin syntymäpäivää kirjoittamalla tulikivenkatkuisen onnittelurunon, jonka sisällön voi tiivistää toivomukseen, ettei Ugandaa yli kolme vuosikymmentä hallinnut presidentti olisi koskaan syntynyt.

Pelottoman räävitön loukkaavuus ja perusteltu yhteiskuntakritiikki lyövät kättä runossa, joka puhuu poliittisten vastustajien sorrosta, työttömyydestä ja siitä, ettei maassa ole hyvää hallintoa eikä oikeusvaltiota.

Päivitys sai yli 1800 tykkäystä ja parituhatta kommenttia, joista monet ylistivät kirjoittajan rohkeutta, mutta monet myös paheksuivat Musevenin äidin epäkunnioittavaa mainitsemista. ”Jos olisit kirjoittanut minun äidistäni noin, et olisi enää hengissä”, totesi muuan mielensä pahoittanut mies.

Ei aseita, ei valtaa, vain Facebook

Kuukausi runon julkaisun jälkeen tri Nyanzi sai syytteen tietokoneen väärinkäyttölain rikkomisesta sisällöllä, joka oli rivoa ja siveetöntä sekä kyberhäirintää. Syyttäjän mukaan runoilija itsetarkoituksellisesti häpäisi presidenttiä.

Tri Nyanzi on käyttänyt Facebookia Musevenin hallinnon kritiikin välineenä. Hän puolustautui sanomalla, että koska hän maksaa sosiaalisen median käytöstään, hänellä on oikeus sanoa, mitä haluaa. Ugandalaiset nimittäin maksavat sosiaalisesta mediastaan veroa muutaman sentin päivässä.

”Minulla ei ole aseita, ei rahaa eikä valtaa, mutta minulla on Facebook ja kieli. Uskon, että voimme kyllä edelleen olla kohteliaita ja antaa kärsimyksen jatkua”, Stella Nyanzi sarkastisesti totesi toimittajille oikeudessa ennen tuomionlukua.

Tuomio luovista kielikuvista

Amnesty Internationalin Itä-Afrikan, Afrikan sarven ja suurten järvien aluejohtaja Joan Nyanyuki reagoi tuomioon seuraavalla lausunnolla: ”Stella Nyanzi on julistettu rikolliseksi siksi, että hän on kritisoidessaan presidentti Musevenia käyttänyt luovasti kielikuvia ja kieltä, jota voidaan pitää loukkaavana. Se, että joitakin ilmaisumuotoja pidetään julkisuuden henkilöä loukkaavina, ei voi olla riittävä peruste kenenkään rankaisemiselle. Julkiset virkamiehet, myös korkeimmassa poliittisessa johdossa, ovat kritiikin ja poliittisen opposition legitiimejä kohteita.”

Amnesty Internationalin mukaan tietokoneen väärinkäyttölakia on systemaattisesti käytetty hallituksen kriitikoiden häirintään, uhkailuun ja vaientamiseen. Nyanzin tapaus onkin vain yksi monista.

Kohteliaita sanoja ei kuunnella

Ugandalainen runoilija ja Makereren yliopiston kirjallisuuden lehtori tri Danson Sylvester Kahyana pelkää, että Nyanzin tuomio tukkii kriitikoiden suut. Yhä useammat ugandalaiset vetäytyvät sosiaalisesta mediasta, sillä se ei enää ole sananvapauden toteuttamisen väline.

”Ihmiset sanovat, että Stella Nyanzi on rahvaanomainen, rivo ja niin edelleen. Mutta juuri rahvaanomaisuus saa hänen sanansa kuulumaan. Jos kirjoitat kohteliaasti tai olet liian huolestunut omasta imagostasi, sinua todennäköisesti ei kuulla”, Kahyana sanoo.

Myös PEN Ugandan presidenttinä toimiva Kahyana viittaa kansainvälisesti tunnettuun Makereren yliopiston kirjallisuuden apulaisprofessori tri Susan Kiguliin ja myös opetusministerinä toimineeseen professori Timothy Wangusaan. ”Siinä mitä Stella Nyanzi kirjoittaa, ei ole mitään, mitä nämä kaksi eivät jo olisi sanoneet. Mutta miksi me tunnemme Stella Nyanzin paljon paremmin? Koska Kiguli ja Wangusa ovat käyttäneet kohteliasta kieltä. Sellainen kieli päätyy vain kirjastoon.”

(Inter Press Service)