Ruben Stiller liittyi viime talvena Journalistiliittoon. Kukaan ei pärjää yksin, Stiller sanoo. Ruben Stiller anslöt sig i vintras till Journalistförbundet. "Ingen klarar sig ensam", säger han. Kuva: ”Liityin talvella viimein Journalistiliittoon. Näin jälkikäteen ajatellen oli hölmöä, etten ollut liiton jäsen vielä silloin, kun myllerrykset Ylessä viime vuoden loppupuolella alkoivat. Kun en vielä ollut jäsen, koin, että minun piti taistella saamastani varoituksesta yksin. En ymmärtänyt kysyä apua edes omilta juristiystäviltäni. Mutta kukaan ei pärjää yksin. Sellainen ajatus on hirveä illuusio. Liittymiseeni vaikutti myös se, että liitto on ottanut viime aikoina aktiivisesti kantaa sananvapauden ja journalismin puolesta, esimerkiksi Juha Sipilän Yleen kohdistamaan painostukseen. Ammattikunnan keskinäinen solidaarisuus on tärkeää nyt, kun journalismi on usein ahtaalla taloudellisten paineiden ja joskus myös muun ulkoisen painostuksen vuoksi. Sellaisessa tilanteessa alkaa helposti mukautuminen. Ihmiset alkavat helposti välittää vain omasta työpaikastaan, mikä on toki aivan inhimillistä. Foorumia solidaarisuuden luomiselle ja siitä puhumiselle ei synny ilman ammattiliittoa.” Teksti: Manu Haapalainen