Jäsenemme / 26.05.2017

Ruben Stiller: ”Kukaan ei pärjää yksin”

Ruben Stiller liittyi viime talvena Journalistiliittoon. Kukaan ei pärjää yksin, Stiller sanoo. Ruben Stiller anslöt sig i vintras till Journalistförbundet. "Ingen klarar sig ensam", säger han. Kuva:
”Liityin talvella viimein Journalistiliittoon. Näin jälkikäteen ajatellen oli hölmöä, etten ollut liiton jäsen vielä silloin, kun myllerrykset Ylessä viime vuoden loppupuolella alkoivat. Kun en vielä ollut jäsen, koin, että minun piti taistella saamastani varoituksesta yksin. En ymmärtänyt kysyä apua edes omilta juristiystäviltäni. Mutta kukaan ei pärjää yksin. Sellainen ajatus on hirveä illuusio. Liittymiseeni vaikutti myös se, että liitto on ottanut viime aikoina aktiivisesti kantaa sananvapauden ja journalismin puolesta, esimerkiksi Juha Sipilän Yleen kohdistamaan painostukseen. Ammattikunnan keskinäinen solidaarisuus on tärkeää nyt, kun journalismi on usein ahtaalla taloudellisten paineiden ja joskus myös muun ulkoisen painostuksen vuoksi. Sellaisessa tilanteessa alkaa helposti mukautuminen. Ihmiset alkavat helposti välittää vain omasta työpaikastaan, mikä on toki aivan inhimillistä. Foorumia solidaarisuuden luomiselle ja siitä puhumiselle ei synny ilman ammattiliittoa.” Teksti: Manu Haapalainen

Katso myös

Kaikki uutiset

Av-kääntäjien tes irtisanottu – neuvottelut lähestyvät

Journalistiliitto ja Akavan Eritysalat ovat irtisanoneet av-kääntäjiä koskevan työehtosopimuksen. Journalistiliiton hallitus päätti asiasta torstaina 19.11. Irtisanominen liittyy sopimuskauden päättymiseen. Alun perin vain vuoden voimassa ollutta sopimusta ei irtisanottu vuosi sitten, joten sopimus jatkui vuodella tammikuuhun 2021. Journalistiliitto ja Akavan Erityisalat aloittavat neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta työnantajayritysten kanssa joulukuussa 2020. Tätä varten parhaillaan kartoitetaan työehtosopimuksen piirissä olevien toiveita […]

Freelancer: miten korona on vaikuttanut työhösi?

Journalistiliitto kartoittaa verkkokyselyllä koronatilanteen vaikutuksia freelancereihin. Nyt selvitetään, millaiseksi tilanne on freelancerien osalta kesällä ja syksyllä muuttunut. Aiemmin vaikutuksia selvitettiin huhti-toukokuussa. Silloin freelancerien tulot ja työt olivat vähentyneet. Liitto on lähettänyt kyselyn freelancer-jäsenilleen sähköpostiin, viestissä on linkki kyselyyn. Vastauksien saaminen on liiton edunvalvontatyön kannalta tärkeää. Osaankin kysymyksistä on tärkeää vastata. Kysely on avoinna 6. joulukuuta […]

Freelancerit kiinnostuneet mahdollisesta liiton neuvottelemasta työterveyshuollosta

Freelancerjournalistit ovat erittäin kiinnostuneita työterveyshuollosta. Liiton lokakuussa tekemän kyselyn mukaan 90 prosenttia vastaajista olisi kiinnostunut liiton neuvottelemasta työterveyshuollosta. Nyt vain joka kymmenes on järjestänyt itselleen työterveyshuollon. Journalistiliitto selvitti kyselyllä, onko liiton freelancer-jäsenillä kiinnostusta ja tarvetta liiton neuvottelemalle vapaita markkinoita edullisemmalle työterveyshuollolle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun liitto kartoitti tällaista asiaa. Kyselyn taustalla oli valtuuston syyskuun […]