Uutiset / 09.02.2022

Nyt on jäsenen paikka vaikuttaa: Liitolle valitaan tänä vuonna valtuusto, hallitus ja puheenjohtaja

Journalistiliiton valtuusto oli koolla ennen koronapandemiaa, 4.2.2020 pohtimassa ajankohtaisia työehtosopimusneuvotteluja. Kuva: Mika Heijari Kuva:
Journalistiliiton luottamustehtäviin valitaan uudet ihmiset neljän vuoden välein. Tänä vuonna liitolle valitaan valtuusto, hallitus ja puheenjohtaja. Jäsenenä voit vaikuttaa siihen, ketkä päättävät esimerkiksi liiton taloudesta ja toiminnasta. Tässä uutisessa kerrotaan, miten vuosi etenee. Tutustu myös Journalistin (3/2021) juttuun Näin Journalistiliitto toimii, jossa avataan tarkemmin muun muassa sitä, millaisia tehtäviä esimerkiksi valtuustolla ja hallituksella on. Katso myös videolta, miten nykyiset valtuutetut perustelevat liittoon kuulumisen hyötyjä.   Helmi–maaliskuu  Ensimmäiset Journalistiliiton jäsenyhdistyksistä valitsevat valtuutetut vuosikokouksissaan. Jokaisella yhdistyksellä on omat sääntönsä ja aikataulunsa, joiden mukaan valinnat tehdään. Seuraa oman yhdistyksesi viestintää ja osallistu vuosikokoukseen! Liiton hallitus alkaa laatia toiminta- ja talousohjelmaa tuleville vuosille. Se alkaa myös valmistella kertomusta päättyvästä valtuustokaudesta. Keväällä pidetään Journalistiliiton jäsenyhdistysten yhteiset Yhdistyspäivät, joilla käsitellään muun muassa uuden valtuuston järjestäytymistä.   Toukokuu-kesäkuu  Liiton valtuusto kokoontuu 19.–20. toukokuuta. Tämä on nykyisen valtuuston viimeinen varsinainen kokous, mutta tarvittaessa valtuusto voi kokoontua lisäksi käsittelemään työehtosopimusasioita. Näin onkin tänä vuonna, sillä valtuusto kokoontuu vielä ainakin 2. kesäkuuta tes-asioiden tiimoilta. Vanhan valtuuston toimikausi jatkuu uuden valtuuston ensimmäiseen kokouspäivään asti eli pitkälle syksyyn.   Elokuu  Liiton hallitus jatkaa uuden toiminta- ja talousohjelman laatimista. Yhdistykset ottavat siihen kantaa alkusyksyn aikana.   Syyskuu  Uuden valtuuston ensimmäisen kokouksen valmistelut etenevät. Yhdistykset esimerkiksi esittävät, keitä uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa palkitaan Journalistiliiton ansiomerkeillä. Ansiomerkkejä myönnetään jäsenille, jotka ovat toimineet ansiokkaasti liiton hyväksi. Esityksiä voi antaa myös Sananvapauden miekka -palkinnon saajista. Neljän vuoden välein jaettava palkinto annetaan liiton jäsenelle, joka on toiminut journalistina erityisen ansiokkaasti ja esimerkillisesti. Syyskuun loppuun mennessä kaikki liiton jäsenyhdistykset ilmoittavat heitä edustavien valtuutettujen nimet.   Lokakuu  Yhdistykset voivat tehdä uudelle valtuustolle aloitteita lokakuun loppuun (28.10.) mennessä. Aloitteet voivat liittyä liiton toimintaan järjestönä tai niihin asioihin, joita jäsenet haluavat liiton ajavan. Liiton hallitus viimeistelee toiminta- ja talousohjelman tulevalle valtuustokaudelle.   Marraskuu–joulukuu Hallitus viimeistelee päättyvän valtuustokauden kertomuksen ja valmistelee esimerkiksi vastauksia aloitteisiin. Valtuutetut ja yhdistykset saavat kutsun ja materiaalit valtuuston kokoukseen. Uuden valtuuston ensimmäinen kokous pidetään 30. marraskuuta – 2. joulukuuta Helsingissä. Valtuusto valitsee itselleen puheenjohtajan (valtuuston puheenjohtaja) ja kaksi varapuheenjohtajaa. Se valitsee myös liitolle hallituksen ja sille puheenjohtajan (hallituksen ja liiton puheenjohtaja) sekä kaksi hallituksen varapuheenjohtajaa. Valtuuston kausi vaihtuu järjestäytymiskokouksen alussa. Uusi hallitus puolestaan aloittaa työnsä vuoden 2023 alussa. Iltatilaisuudessa jaetaan ansiomerkit ja Sananvapaus-stipendi.   Tammikuu 2023 Uusi hallitus aloittaa työnsä.   Liiton toiminnasta ja hallinnosta voit lukea myös liiton järjestötoimintaa avaavilta sivuilta ja  Journalistiliiton säännöistä.

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.