Järjestötoiminta
JOURNALISTILIITTO ON JÄSENTEN JÄRJESTÖ
Suomen Journalistiliitto on jäsentensä muodostama liitto, jossa on 18 jäsenyhdistystä. Kolme (SFJ, RTTL ja SET) näistä toimii valtakunnallisesti, loput alueelliselta pohjalta.
Yhdistykset valitsevat edustajansa valtuustoon, joka on liiton ylin päättävä elin. 79-jäseninen valtuusto kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa ja päättää mm. liiton talousarviosta. Valtuusto myös hyväksyy liiton työehtosopimukset.
Asiat valtuustolle esittelee liiton hallitus, jonka puheenjohtaja (vuodesta 2014 Hanne Aho) työskentelee liiton toimistossa. Hallituksen kaksi varapuheenjohtajaa ja 10 hallituksen jäsentä ovat ammatissa toimivia journalisteja.
Liiton toimistossa Helsingin Hakaniemessä työskentelee puheenjohtajan lisäksi liiton muu johto, asiamiehiä, toimistotyöntekijöitä ja Journalisti-lehden toimitus.
Tärkein liiton toiminta tapahtuu noin 120 toimitusosastossa, jotka ovat yleensä työpaikkakohtaisia. Osastojen koko vaihtelee muutaman hengen paikallislehtiosastosta yli 450 jäsenen Sanomain toimitusosastoon.
Useimmilla työpaikoilla liiton jäseniä edustaa kaksivuotiskaudeksi valittu pääluottamusmies.