Journalistiliiton luottamustehtäviin valitaan uudet ihmiset neljän vuoden välein. Tänä vuonna liitolle valitaan valtuusto, hallitus ja puheenjohtaja. Jäsenenä voit vaikuttaa siihen, ketkä päättävät esimerkiksi liiton taloudesta ja toiminnasta.

Tässä uutisessa kerrotaan, miten vuosi etenee. Tutustu myös Journalistin (3/2021) juttuun Näin Journalistiliitto toimii, jossa avataan tarkemmin muun muassa sitä, millaisia tehtäviä esimerkiksi valtuustolla ja hallituksella on.

Katso myös videolta, miten nykyiset valtuutetut perustelevat liittoon kuulumisen hyötyjä.

 

Helmi–maaliskuu 

Ensimmäiset Journalistiliiton jäsenyhdistyksistä valitsevat valtuutetut vuosikokouksissaan. Jokaisella yhdistyksellä on omat sääntönsä ja aikataulunsa, joiden mukaan valinnat tehdään. Seuraa oman yhdistyksesi viestintää ja osallistu vuosikokoukseen!

Liiton hallitus alkaa laatia toiminta- ja talousohjelmaa tuleville vuosille. Se alkaa myös valmistella kertomusta päättyvästä valtuustokaudesta.

Keväällä pidetään Journalistiliiton jäsenyhdistysten yhteiset Yhdistyspäivät, joilla käsitellään muun muassa uuden valtuuston järjestäytymistä.

 

Toukokuu-kesäkuu 

Liiton valtuusto kokoontuu 19.–20. toukokuuta. Tämä on nykyisen valtuuston viimeinen varsinainen kokous, mutta tarvittaessa valtuusto voi kokoontua lisäksi käsittelemään työehtosopimusasioita. Näin onkin tänä vuonna, sillä valtuusto kokoontuu vielä ainakin 2. kesäkuuta tes-asioiden tiimoilta. Vanhan valtuuston toimikausi jatkuu uuden valtuuston ensimmäiseen kokouspäivään asti eli pitkälle syksyyn.

 

Elokuu 

Liiton hallitus jatkaa uuden toiminta- ja talousohjelman laatimista. Yhdistykset ottavat siihen kantaa alkusyksyn aikana.

 

Syyskuu 

Uuden valtuuston ensimmäisen kokouksen valmistelut etenevät. Yhdistykset esimerkiksi esittävät, keitä uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa palkitaan Journalistiliiton ansiomerkeillä. Ansiomerkkejä myönnetään jäsenille, jotka ovat toimineet ansiokkaasti liiton hyväksi.

Esityksiä voi antaa myös Sananvapauden miekka -palkinnon saajista. Neljän vuoden välein jaettava palkinto annetaan liiton jäsenelle, joka on toiminut journalistina erityisen ansiokkaasti ja esimerkillisesti.

Syyskuun loppuun mennessä kaikki liiton jäsenyhdistykset ilmoittavat heitä edustavien valtuutettujen nimet.

 

Lokakuu 

Yhdistykset voivat tehdä uudelle valtuustolle aloitteita lokakuun loppuun (28.10.) mennessä. Aloitteet voivat liittyä liiton toimintaan järjestönä tai niihin asioihin, joita jäsenet haluavat liiton ajavan.

Liiton hallitus viimeistelee toiminta- ja talousohjelman tulevalle valtuustokaudelle.

 

Marraskuu–joulukuu

Hallitus viimeistelee päättyvän valtuustokauden kertomuksen ja valmistelee esimerkiksi vastauksia aloitteisiin. Valtuutetut ja yhdistykset saavat kutsun ja materiaalit valtuuston kokoukseen.

Uuden valtuuston ensimmäinen kokous pidetään 30. marraskuuta – 2. joulukuuta Helsingissä. Valtuusto valitsee itselleen puheenjohtajan (valtuuston puheenjohtaja) ja kaksi varapuheenjohtajaa. Se valitsee myös liitolle hallituksen ja sille puheenjohtajan (hallituksen ja liiton puheenjohtaja) sekä kaksi hallituksen varapuheenjohtajaa.

Valtuuston kausi vaihtuu järjestäytymiskokouksen alussa. Uusi hallitus puolestaan aloittaa työnsä vuoden 2023 alussa.

Iltatilaisuudessa jaetaan ansiomerkit ja Sananvapaus-stipendi.

 

Tammikuu 2023

Uusi hallitus aloittaa työnsä.

 

Liiton toiminnasta ja hallinnosta voit lukea myös liiton järjestötoimintaa avaavilta sivuilta ja  Journalistiliiton säännöistä.