Uutiset / 03.03.2015

Meksikon toimittajat eivät uskalla raportoida väkivallasta

YK, New York (IPS – Lyndal Rowlands) Meksikon järjestäytynyt rikollisuus uhkaa väkivallalla toimittajia, jotka haluaisivat raportoida maata jäytävästä huumeväkivallasta ja korruptiosta. Koska valtio ei pysty suojelemaan journalisteja, sananvapaus kutistuu ja turvattomuus lisääntyy.

”Vapaa tiedonvälitys on vaarassa, koska toimittajat kieltäytyvät raportoimasta tietyiltä alueilta. He pelkäävät kostoa ja tietävät, että journalisteihin kohdistuva väkivalta jää rankaisematta” sanoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) Amerikoiden-osaston johtaja Claire San Filippo.

Hän muistuttaa, että kansainvälisen lain mukaan ensisijainen suojeluvelvollisuus on valtiolla.

Mekanismi journalistien ja ihmisoikeuspuolustajien suojelemiseksi on olemassa, mutta se ei ole toiminut tehokkaasti, San Filippo jatkaa. Sen koki myös suomalainen ihmisoikeuspuolustaja Jyri Jaakkola, joka ammuttiin Meksikon Oaxacan osavaltiossa huhtikuussa 2010. Tapaus on yhä selvittämättä.

Päätoimittaja kidnapattiin

Toimittajiin kohdistuva väkivalta ja pelottelu ovat kiihtyneet Meksikossa kuluvan vuoden alussa.

”Järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyvä väkivalta on terrorisoinut Tamaulipasin osavaltiota Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla viime viikon ajan”, Mariana Muñoz raportoi helmikuun lopulla Teksasin yliopiston Journalism in the Americas -sivustolla.

Hänen mukaansa keskenään taistelevien huumekartellien yhteenotoissa Reynosan ja Matamorosin rajakaupungeissa on kuollut kymmeniä ihmisiä ja toimittajien työ on käynyt aina vain vaarallisemmaksi.

Sanomalehti El Mañana kertoi aseellisesta yhteenotosta, jossa kuoli yhdeksän. Ketään ei mainittu jutussa nimeltä, mutta lehden päätoimittaja Juárez Torres kidnapattiin ja uhattiin tappaa.

Torres pakeni myöhemmin maasta, ja puolet lehden väestä jätti tulematta töihin seuraavana päivänä. Ainakin neljä toimittajaa irtisanoutui, Muñoz raportoi.

El Mañana lopetti kirjoittelun Tamaulipasin väkivallasta.

Turvallisuus torjuu itesensuuria

RSF patistaa Meksikon hallitusta ottamaan journalisteihin kohdistuvat uhkat vakavasti. San Filippon mukaan valtion tulisi tarjota suojelua sitä pyytäville toimittajille ja näiden perheille sekä saattaa väkivallan tekijät vastuuseen.

”Toimittajien on voitava tuntea olonsa turvalliseksi, jotta he voivat hoitaa työnsä vaarantamatta omaansa tai läheistensä terveyttä. Vain siten torjutaan itsesensuuri ja tarve paeta maasta”, hän painottaa.

Alaa tutkiva In Sight Crime -järjestö sanoo, että Meksikossa toimivat läntisen pallonpuoliskon suurimmat, kehittyneimmät ja väkivaltaisimmat järjestäytyneen rikollisuuden jengit.

”Ne käyvät kauppaa laittomilla huumeilla, salakuljetustavaralla, aseilla ja ihmisillä ja pesevät tulonsa alueellisten rahanvaihtajien, pankkien ja paikallisten taloushankkeiden kautta. Ne ovat soluttaneet poliisin ja rajavartioston lähes kaikilla tasoilla. Joillakin alueilla niillä on poliittisia ja sosiaalisia tehtäviä ja ne toimivat tosiasiallisina turvallisuusjoukkoina”, järjestö raportoi.

Aloitettuaan tuhoisan huumesodan 2007 Meksiko on pudonnut 45 pykälää International Peace Indexissä. Tuoreimmassa tilastossa vuodelta 2013 maa on sijalla 133/162.


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.