”Naiset muodostavat vain 24 prosenttia ihmisistä, joita kuullaan, luetaan ja nähdään sanomalehtien, television ja radion uutisissa. Osuus on täsmälleen sama kuin vuonna 2010”, paljastaa Global Media Monitoring Projectin raportti viime vuodelta.

Moni naisjournalisti joutuu väkivallan ja ahdistelun kohteeksi päivittäisessä työssään. International Women’s Media Foundationin haastattelemasta 900 naistoimittajasta kaksi kolmesta sanoi kokeneensa uhkaa tai ahdistelua – ja usein asialla olivat miespuoliset kollegat.

Yli 20 prosenttia naisista kertoi altistuneensa fyysiselle väkivallalle työssään. Väkivalta oli useimmiten seksuaalista ja tekijöinä olivat valtion virkamiehet, poliisit ja satunnaiset ohikulkijat väkijoukoissa.

Viestintäalalla työskentelevät naiset kärsivät tietenkin myös alaan yleisesti kohdistuvista uhkista. Talousahdingon ohella mediaa kuristaa yltyvä sensuuri, joka saa erilaisia muotoja eri puolilla maailmaa.

Tiedonvälityksen suitsintaa eivät harjoita pelkästään kehitysmaat. Yhdysvalloissa on kuultu  presidenttiehdokkaaksi pyrkivältä henkilöltä ehdotus, jonka mukaan kunnianloukkaussyytteen nostamista journalisteja vastaan pitäisi helpottaa.

Kansainvälinen journalistiliitto IFJ muistuttaa kansainvälisen naistenpäivän kannanotossa, että ammattiyhdistysliikkeen velvollisuus on taistella kaikkea syrjintää vastaan toimituksissa. IFJ kehottaa viestintäyhtiöitä pestaamaan lisää naisia sekä toimituksiin että johtotehtäviin.

Unesco on aloittanut kampanjan naistoimittajien turvallisuuden lisäämiseksi. Sen keulahahmona on CNN:n kirjeenvaihtaja Christiane Amanpour, joka toimii Unescon hyvän tahdon lähettiläänä ilmaisunvapauden ja journalistien turvallisuuden puolesta.

Sananvapauteen kytkeytyy tiiviisti kansalaisten ”oikeus kuulla” eli saada tietoa. Meillä on oikeus kuulla päivittäin mediassa monia ääniä, myös naisten. Ja lisäksi meillä kaikilla – toimittajat mukaan lukien – on myös velvollisuus kuunnella.

 

Kirjoittaja on uutistoimisto IPS:n pääjohtaja