Uutiset / 12.04.2024

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen
Manu Haapalainen on työskennellyt Journalistissa vuodesta 2014 lähtien eri mittaisissa sijaisuuksissa. Kuva: Heli Saarela


Manu Haapalainen, 51, on vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus 11. huhtikuuta.

Manu Haapalainen on työskennellyt Journalistissa vuodesta 2014 lähtien muun muassa toimittajana pitkissä määräaikaisissa sijaisuuksissa. Hän on toiminut myös Journalistin toimitussihteerin sijaisena ja Journalistiliiton määräaikaisena viestintäsuunnittelijana.

Haapalaisella on pitkä kokemus journalismista. Haapalainen on ollut toimittajana Yle Kulttuurissa ja Otavamedialla sekä toiminut pitkään freelancetoimittajana ja -kriitikkona.

”Olen ennenkin ollut hyvissä työpaikoissa, mutta Journalistiliitto on silti ollut niistä ylivoimaisesti paras”, Manu Haapalainen sanoo.

Journalistin toimituksesta vapautui toistaiseksi voimassa oleva toimittajan tehtävä, kun aiemmin toimittajana ollut Marja Honkonen siirtyi lehden päätoimittajaksi maaliskuussa.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.