Eurooppalaiset media- ja kulttuurijärjestöt ovat huolissaan EU-tasoisen rahoituksen leikkausuhasta. Suomen Journalistiliitto on liittynyt mukaan järjestöjen yhteiseen kannanottoon, joka on luovutettu Eurooppa-neuvostolle. Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajamaa Irlanti on ehdottanut leikkauksia EU:n monivuotiseen budjettiin. Suurimmat leikkaukset kohdistuvat AgoraEU-ohjelmaan, joka kokoaa yhteen unionin rahoituksen kulttuurille, medialle ja kansalaisyhteiskunnalle. Kokonaisbudjettia leikataan 8 prosenttia, ja leikkaukset jakautuvat hyvin epätasaisesti eri kohteiden kesken. Agoraan kohdistuu erityistä painetta, vaikka se on kokonaisuudessaan vain 0,2 prosenttia budjetista. ”Rahoituksen leikkaaminen vaikeuttaisi esimerkiksi tutkivan journalismin yhteistyötä Euroopassa ja osaltaan esimerkiksi Euroopan journalistiliiton toimintaa sekä elokuva- ja tv-tuotantoja” sanoo Journalistiliiton kansainvälisten asioiden asiantuntija Salla Nazarenko. ”Luotettava tieto ja luotettavat paikalliset verkostot auttavat yhteisöjä selviytymään taloudellisista häiriöistä ja luonnonkatastrofeista, sopeutumaan teknologiseen muutokseen sekä toimimaan paremmin digitalisoituneessa yhteiskunnassa. Rajat ylittävä yhteistyö puolestaan mahdollistaa käytännön ratkaisujen jakamisen ja auttaa siten puolustamaan demokratioitamme entistä paremmin”, todetaan kannanotossa. Kannanoton lisäksi Suomen Journalistiliitto on mukana erilaisessa vaikuttamistyössä rahoituksen pitämisellä nykyisellä tasolla, jota kannanoton tekijät pitävät jo äärimmäisenä miniminä. Avainsanat: Journalistiliitto Kansainvälinen Salla Nazarenko Sananvapaus