Uutiset / 24.07.2018

”Lehdistönvapaus on sinua varten” Journalistiliiton hallitusohjelmatavoitteet julkistettu

Journalistiliitto on julkistanut hallitusohjelmatavoitteensa hallituskaudelle 2019-2022. Tavoitepaperissa toivotaan konkreettista puuttumista vihapuheeseen, tukea mediayhtiöille ja työelämälainsäädännön päivittämistä vastaamaan nykytodellisuutta. Liitto nostaa tavoitteikseen muun muassa kovennetut rangaistukset journalisteihin kohdistuvista uhkauksista sekä sosiaalisen median alustojen saattamisen vastuuseen niiden kautta jaetuista vihasisällöistä. "Uhkailu vaarantaa demokratian", tekstissä todetaan. Median toimintaedellytyksien varmistamiseksi liitto haluaa digitaalisten julkaisujen arvonlisäveron samalle tasolle kuin painettujen. Sekä painettujen että digitaalisten lehtien ja kirjojen arvonlisävero on lisäksi saatava pohjoismaiselle tasolle. Myös valtioneuvoston heinäkuun alussa hyväksymässä mediapoliittisessa ohjelmassa sitoudutaan digi-alv:n laskemiseen heti kun EU:n direktiivimuutos sen mahdollistaa. "Digi-alv:n laskeminen on tärkein ja konkreettinen toimi, jolla saadaan toimintaväljyyttä alalle", puheenjohtaja Hanne Aho sanoo Journalistin uutisessa. Liiton tavoitteena on myös suorien tukien nostaminen pohjoismaiselle tasolle. Esimerkiksi Norjassa uutismedioita tuetaan 32 miljoonalla eurolla vuodessa. Suomessa tuet ovat puoli miljoonaa euroa. Työelämälainsäädännön osalta Journalistiliitto haluaa muun muassa itsensätyöllistäjille lisää neuvotteluvaltaa työnteon ehtoihin ja palkkioihin. Palkansaajan kaltaisessa asemassa työskentelevät on tulkittava työsuhteisiksi, tavoiteohjelmassa linjataan. Koko tekstiin voi tutustua täällä.

Katso myös

Kaikki uutiset

Marjaana Varmavuori on Journalistiliiton uusi puheenjohtaja

Hänet valitsi tehtävään Journalistiliiton valtuusto ylimääräisessä kokouksessa perjantaina 14. maaliskuuta Helsingissä.

Elokuva- ja televisiotuotantoalalle jaksamispaketti ja ansaitut palkankorotukset, lakko peruuntuu

Uusi kolmivuotinen työehtosopimus takaa elokuva- ja tv-tuotantojen työntekijöille yleistä linjaa mukailevat palkankorotukset. Lisäksi sopimukseen on kirjattu työhyvinvointia parantava jaksamispaketti ja sovittu tasa-arvoisista palkallisista perhevapaista.

Elokuva- ja televisiotuotantoalan neuvotteluissa uusi sovintoehdotus – lakko peruuntuu, jos liitot hyväksyvät ehdotuksen

Neuvottelutulos menee vielä osapuolien hallintojen käsiteltäväksi. Journalistiliitossa ehdotuksen hyväksyy tai hylkää liiton hallitus torstaina 13. maaliskuuta.