Uutiset / 04.09.2014

Kiitämme Smash Asem -materiaalista

Journalistiliitto pyysi elokuussa, että Smash Asem -mielenosoituksessa olleet toimittaisivat liiton lakimiehelle tapaukseen liittyvää aineistoa. EIT oli pyytänyt materiaalia todistusaineistoksi valokuvaaja Markus Pentikäisen tapauksen käsittelyä varten.

Saimme määräaikaan mennessä noin 15 journalistilta yhteensä parisataa valokuvaa ja videopätkää. Materiaali on nyt toimitettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle. Tapauksen osapuolia eli Pentikäistä ja Suomen valtiota kuullaan Strasbourgissa 17. joulukuuta. Tuomio tulee todennäköisesti ensi vuoden alussa.

Kiitämme toimittamastanne materiaalista ja raportoimme lisää tilanteen edetessä.

 

Lisätietoja: jussi.salokangas (at) journalistiliitto.fi / 0503776211


Katso myös

Kaikki uutiset

Riippumaton media ajettu ahtaalle Turkissa

Ruotsalainen toimittaja Joakim Medin pidätettiin terrorismiepäilyjen nojalla. Hän vietti 51 päivää turkkilaisessa vankilassa ja sai yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Hän pääsi palaamaan Ruotsiin toukokuun puolivälissä.

Liiton neuvottelema sopimus nostaa palkkoja Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Journalistiliiton neuvottelemat palkankorotukset tulevat kesäkuun alussa Yleisradiossa sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Helatorstaina palvelumme suljettu

Helatorstaita vietetään 29. toukokuuta. Silloin liiton lakineuvonta ja jäsenpalvelu ovat suljettuna. Helatorstain aattona 28.5. ja perjantaina 30.5. palvelemme jäseniämme normaalisti.