Uutiset / 02.10.2015

Kenelle kuuluu ansiomerkki?

Suomen Journalistiliitto myöntää vuosittain valtuuston syyskokouksen yhteydessä ansiomerkkejä erityisen ansioituneille jäsenille.

Esityksiä palkittaviksi voivat tehdä niin liiton jäsenyhdistykset, osastot kuin yksittäiset jäsenetkin. Ansiomerkeistä päättää liiton hallitus.

Tänä vuonna ehdotukset on tehtävä viimeistään sunnuntaina 11.10.2015. Myöhästyneitä ehdotuksia ei käsitellä.

Ehdotukset tehdään sähköisellä lomakkeella, joka löytyy täältä: http://www.journalistiliitto.fi/jasenpalvelut/lomakkeet/ansiomerkkiesitys/

Ansiomerkin myöntämisedellytykset on ilmaistu väljästi niin, että saaja on toiminut ansiokkaasti liiton hyväksi. Ansiomerkkiä onkin pidetty ”elämäntyöpalkintona”, joskaan missään tapauksessa merkki ei ole tarkoitettu ainoastaan luottamustehtävistä jo luopuneille.

Ansiomerkkejä pyritään jakamaan vuosittain kymmenkunta. Kaikille esitetyille sitä ei voida myöntää. Ansiomerkki ei seuraa automaattisesti jonkin luottamustehtävän hoitamisesta. Siksi ehdotusten hyviin perusteluihin kannattaa panostaa. Täällä liiton toimistossa voimme toki tarkistaa esim. milloin esitetty henkilö on hoitanut jotain luottamustointa. Sen sijaan me emme pysty täällä arvioimaan henkilön toimintaa osastossa tai yhdistyksessä.  Miten ehdokkaasi on toiminut niin selvästi normaalitasoa ansiokkaammin, että merkki pitäisi myöntää juuri hänelle?

Muistanette myös, että nykyisin kevätvaltuuston yhteydessä jaetaan huomionosoituksia tarkemmin määritellyistä ansioista. Vuoden järjestötekopalkinto myönnetään edellisen vuoden aikana tehdystä erityisen ansiokkaasta järjestöllisestä toiminnasta ja vuoden luottamusmiespalkinto tietenkin erittäin hyvästä luottamusmiestyöstä. Pyydän siis harkitsemaan, mitä huomionosoitusta kenellekin kulloinkin ehdotetaan.

Lisätietoja antaa järjestöasiamies Marja Palmunen, 050 359 3829 / marja.palmunen (at) journalistiliitto.fi


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.