Uutiset / 09.09.2010

Journalistinen kuurupiilo lopetettava!

Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen penäsi lauantaina Kuopion Journalismin päivän puheenvuorossaan kustantajien ja journalistien välille enemmän vuoropuhelua tulevaisuuden journalistisesta sisällöstä.

Millaista sisältöä kustantajat oikeasti haluavat yleisölle tarjota?

- On ehdotettu journalistikoulutuksen ja markkinointiväen koulutuksen yhdistämistä, on puhuttu siitä, ettei tiedotusvälineiden verkkosivuilla ole niin tarkkaa väliä Journalistin ohjeista esimerkiksi suhteessa piilomainintaan ja niin edelleen. On tarjottu hiukan jäsentymätöntä palvelujournalismia ja lukijoita pyydetään kuvaamaan ja kirjoittamaan sisältöjä tietysti ilman keskustelua korvauksista ja tekijänoikeuksista.

Niemisen mielestä alan sisällä olisi uskallettava keskustella näistä asioista paljon enemmän kuin nyt.

 -Esimerkiksi tekstimainonnan osalta liikutaan journalismin pyhimmällä alueella. Tekstimainonta-asioita ei voida kuitata olankohautuksilla. Siitä on selvät pykälät sekä journalistien työehtosopimuksissa että Journalistin ohjeissa. Niistä on pidettävä kiinni alan uskottavuuden takia.

Uskottava ja laadukas journalismi vaatii myös aikaa ja rahaa. Nykyinen sekuntikilpailu uutisista ei ole Niemisen mukaan oikea vastaus kuluttajien ajankäyttökilpailussa.

- Sekuntikilpailu syö voimavaroja, se syö ideointi- ja penkomisaikaa ja synnyttää uutispuuroa, jota hämmentävät ihan muut tahot kuin journalistit itse tai kustantajat, sanoi Nieminen.

Moitittavaa löytyy myös tiedotusvälineistä itsestään.

- Suomalainen media lyö laimin itseään koskevan keskustelun, se ei osaa väitellä keskenään, eikä osaa tai mieluummin halua jatkaa jonkun toisen välineen esiin nostamia aiheita. Keskustelu hiipuu yksittäisten toimitusten tai journalistien omaan keskinäiseen jutusteluun.

- Mediakritiikkiä ei saa luovuttaa vain tutkijoille tai baaritiskeille, tiedotusvälineiden on itse uskallettava mukaan tähän keskusteluun. Kyse on lopulta journalistien kannalta tärkeistä perusasioista kuten vaikkapa sananvapaudesta.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.