Uutiset / 15.12.2023

Journalistinaisen palkkapäivä on 16.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Journalistinaisten palkkapäivä on lauantaina 16. joulukuuta. Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti. Palkkapäivällä havainnollistetaan työsuhteisten naisten ja miesten välistä palkkaeroa.

Alalla miesten ja naisten palkkojen suhde on säilynyt lähes ennallaan. Journalistiliiton työmarkkinatutkimuksen mukaan naisen euro on 96 senttiä. Freelancerin ansiotaso on taas merkittävästi työsuhteisia alempi.

Lähimpänä palkat ovat silloin, kun työntekijä on tullut töihin alan korkeakouluopintojen kautta. Samoin palkkatasa-arvo toteutuu lehdistössä, jossa sukupuoli ei juurikaan vaikuta palkkatasoon.

”Tavoittelemme täyttä palkkatasa-arvoa, työtä siis vielä on”, sanoo Savolainen. Kirittävää on vielä noin kahden viikon verran”, liiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen kertoo.

Journalistiliitto on vuosittain kampanjoinut palkkatasa-arvon edistämistä. Liiton edustamilla aloilla naisen palkkapäivä on merkittävästi myöhemmin kuin maassa keskimäärin.


Katso myös

Kaikki uutiset

Jäsen- ja lakineuvonnassa poikkeuksia juhlapyhien aikaan

Jäsenasiapalvelu ja lakineuvonta on suljettuna joulun ja uudenvuoden pyhinä sekä loppiaisena.

Journalistiliiton tes-kierros käynnistyy: Sopimukset 6000 jäsenelle vappuun mennessä

Journalistiliiton työehtosopimusten neuvottelukierros on alkamassa. Tällä kertaa kierros kestää puolisen vuotta. Ensimmäiset neuvottelut aloitetaan ennen joulua, viimeiset sopimukset umpeutuvat vapuksi.

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti.