Uutiset / 11.12.2024

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Journalistinaisten palkkapäivä on perjantaina 13. joulukuuta. Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti.

Palkkapäivällä havainnollistetaan työsuhteisten naisten ja miesten välistä palkkaeroa. Alalla miesten ja naisten palkkojen suhde on säilynyt lähes ennallaan. Journalistiliiton työmarkkinatutkimuksen mukaan naisen euro on 95 senttiä.

”Tavoittelemme täyttä palkkatasa-arvoa, työtä siis vielä on”, sanoo Savolainen. Kirittävää on vielä noin kahden viikon verran”, liiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen kertoo.

Journalistiliitto on vuosittain kampanjoinut palkkatasa-arvon edistämistä. Liiton edustamilla aloilla naisen palkkapäivä on merkittävästi myöhemmin kuin maassa keskimäärin. Koko Suomessa naisen euro on 84,7 senttiä, joten meidän aloillamme tilanne on parempi. STTK:n julkaiseman tiedon mukaan naisten ansiot ovat miesten ansioista 84,7 prosenttia.


Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.