Uutiset / 30.01.2017

Journalistiliitto ministeri Lindströmille: Vauhtia itsensä työllistäjien aseman parantamiseen

Tuliaisena Mediakunnan ämpäri. Jussi Salokangas (vas.), Jari Lindström ja Petri Savolainen keskustelivat tapaamisessaan maanantaina itsensä työllistäjien aseman parantamisesta. Kuva:
Itsensä työllistäjien aseman parantamisessa olisi aika siirtyä eteenpäin: on lainsäädäntömuutosten aika, todetaan Journalistiliiton kirjelmässä, jonka edunvalvontajohtaja Petri Savolainen ja lakimies Jussi Salokangas ojensivat tänään oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille (ps.). ”Lain pitäisi nykyistä paremmin mahdollistaa ja turvata työllistyminen itsensä työllistäen. Selvityksiä on jo tehty laajasti muun muassa viime hallituskaudella toimineessa trendityöryhmässä”, kirjelmässä todetaan. Journalistiliiton mukaan muutoksia tarvitaan työlainsäädäntöön, sosiaali- ja työttömyysturvaan sekä kilpailuoikeuteen ja verotukseen. Savolainen ja Salokangas esittelivät ministeri Lindströmille Journalistiliiton perustamaa Mediakuntaa esimerkkinä siitä, miten ammattiliitto voi toimia itsensä työllistäjien auttamiseksi. Liite: Journalistiliiton kirjelmä oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille 30.1.2017

Katso myös

Kaikki uutiset

Freen palkkionmaksu päättyy 13. heinäkuuta

Tähän päivään päättyy laskennallisesti media-alan freelancerin palkkionmaksu. Freen euro on 55 senttiä.
Freelancereiden euro lähestyy jo puolikasta. Suunta on täysin väärä. Freelancerin euro täyttyy viikkoa aikaisemmin kuin vuosi sitten.

Palkka-avoimuusdirektiivin tavoitteena lisätä tasa-arvoa myös media-alalla

Direktiivi pannaan täytäntöön Suomessa muuttamalla tasa-arvolakia, mutta täytäntöönpanoa ei ole ehditetty tekemään säädetyssä määräajassa. Hallitus on antanut esityksen eduskunnalle 9.7. Eduskunta on koolla seuraavan kerran syyskuun alussa.

Liitto on tukenasi kesälläkin

Kysy meiltä laki- ja työsuhdeneuvontaa tai hoida jäsenasioitasi.