Uutiset / 20.12.2019

Journalistiliitto Korkeimman oikeuden päätöksestä: ”Korostaa lähdesuojan tärkeyttä”

Korkeimman oikeuden tänään antaman päätöksen mukaan poliisi ei voi hyödyntää toimittajan kodista takavarikoitua aineistoa Puolustusvoimia koskevassa tietovuodon rikostutkinnassa. Päätöksen mukaan aineiston käyttö voisi johtaa toimittajan tietolähteen paljastumiseen. Korkein oikeus kumosi aiemman hovioikeuden päätöksen aineiston hyödyntämisestä. Kyse oli Helsingin Sanomien toimittajan Puolustusvoimien Viestikoelaitoksesta tekemästä jutusta, joka julkaistiin joulukuussa 2017. Toimittajaa epäiltiin turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. ”Päätös korostaa journalistisen työn lähdesuojan tärkeyttä”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. ”On hyvä, että asia on nyt testattu korkeimmassa oikeudessa. Kyse on merkittävästä ennakkopäätöksestä. Lähdesuoja on lehdistönvapauden ja yhteiskunnan demokratian kannalta ensiarvoisen tärkeä asia. Lähdesuoja takaa sen, että ihmiset uskaltavat paljastaa väärinkäytöksiä ja epäkohtia.” Viranomaisten toiminnan takia Suomen sijoitus viime vuoden Toimittajat ilman rajoja -järjestön kansainvälisessä lehdistönvapautta mittaavassa listauksessa heikkeni. Lähdesuoja vaarantui, kun poliisi takavarikoi toimituksellista aineistoa. Korkein oikeus päätti aiemmin, että kotietsintä oli laillinen. Nyt ratkaistiin, saiko toimittajan muistitikulla ollutta aineistoa käyttää tutkinnassa. KKO:n päätös https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1576742887583.html

Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.