Uutiset / 04.11.2019

Journalistiliitto kantelee verottajan toiminnasta: ”Huolena, että viranomaiset alkavat salata tietoja”

Verottaja päätti, että suurituloiset saavat rajoittaa verotietojensa paljastamista medialle. Rikkaat voivat nyt kieltää tulo- ja verotietojen julkaisemisen listalla, jonka verottaja toimittaa tiedotusvälineille. Päätöksessä verottaja vetoaa EU:n tietosuoja-asetukseen. Suomen Journalistiliitto vaatii selkeyttä viranomaisten tulkintalinjauksiin. Liitto kantelee mediayhtiöitä edustavan Medialiiton kanssa oikeuskanslerille asetuksen tulkinnasta. 231 rikasta on ”henkilökohtaiseen erityiseen syyhyn” vedoten vaatinut, ettei tietoja saa julkaista. Verottaja on suostunut kaikkiin pyyntöihin. (Yle 29.10.). Oikeuskanslerin halutaan selvittävän, millä kriteereillä verohallinto on punninnut ”henkilökohtaisia syitä” suhteessa sananvapauteen. Oikeuskanslerille on jo aiemmin tehty asiasta yksi kantelu. ”Huolena on se, että verottajan lisäksi muutkin viranomaiset alkavat tulkita EU:n tietosuoja-asetusta niin, että sen nimissä rajoitetaan jatkossa yhteiskunnallisesti tärkeitä tietoja”, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho painottaa. Nyt tietosuoja-asetuksesta ei ole selkeää linjausta. Tämän vuoksi viranomaiset voivat tulkita itse perusteita. Mitä vähemmän tietoa viranomaisten toiminnasta ja päätöksistä sekä päätöksien perusteista on median käytettävissä, sitä kapeammaksi sananvapaus ja tiedonvälitys käyvät. ”Päätöksenteon julkisuus ja avoimuus on yhteiskunnallisesti tärkeä asia. Se tuo verotapauksessa läpinäkyvyyttä palkka- ja ansiokeskusteluun sekä eri ammattien ja tehtävien arvostukseen”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Journalistiliitto pitää verottajan tulkintaa EU:n tietosuoja-asetuksesta toimittajien työn vaikeuttamisena. Aiemmin verottaja lähetti kaikki tiedot medialle sähköisesti. Nyt täydelliset listat saa vain käymällä henkilökohtaisesti verotoimistossa. Tämä asettaa isoissa kaupungeissa ja pienillä paikkakunnilla olevat toimittajat eriarvoiseen asemaan.  

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.