Uutiset / 02.11.2018

Journalistiliitto: Ei kesätyöhakuja alkusyksyyn

Journalistiliiton opiskelijayhteistyöryhmä toivoi viime toukokuussa julkaistussa kannanotossaan kesätyöhakujen siirtämistä selvästi nykyistä myöhemmäksi. Kesätyöhaut ovat kuitenkin tänäkin syksynä jo alkaneet. "En tiedä, ketkä muut kuin kesätyön hakijat ovat niin kummallisessa työmarkkina-asemassa, että kolmen kuukauden määräaikaisuuksia on haettava seitsemän kuukautta etukäteen", sanoo Journalistiliiton opiskelijatoiminnasta vastaava Martta Kallionpää. Opiskelijatyöryhmän lausunnossa todettiin toukokuussa, että aikaistuneet haut vaikeuttavat opintoja kohtuuttomasti. Opiskelijat haluavat keskittyä syksyllä edellisen kesätyön päätyttyä uuden työpaikan etsimisen sijasta opiskelemiseen. "Journalismi on ainoa ala, jossa haut ovat näin aikaisin. Myöhempi haku mahdollistaisi hakemisen myös muille aloille, esimerkiksi viestintätöihin", Kallionpää jatkaa. Pätkätöitä tekevän on usein hankala sitoutua seuraavan kesän töihin, kun keväänkin työt ovat vielä auki. Kesätyöpaikkaan jo syksyllä sitoutuva hakija saattaa joutua kieltäytymään talven aikana ilmaantuvasta, paremmasta tai pitempiaikaisesta työstä. Opiskelijatyöryhmä tuo esiin, ettei mediayrityksillä ole todellista tarvetta täyttää kesätyöpaikkojaan jo syksyllä, mutta niin tehdään, jotta rekrytointikierros saadaan järjestettyä ennen kilpailevia mediayhtiöitä. "Mediatalot voisivat hyvin sopia keskenään järkevämmästä hakuaikataulusta", Martta Kallionpää ehdottaa. Opiskelijatyöryhmän kannanotto  

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: Yle-lain muutos haitallinen työntekijöille ja kulttuurille, säästötoimena tarpeeton

Yleisradio on merkittävä työllistäjä. Se tarjoaa paitsi työpaikkoja, mutta myös ostaa ohjelmia, palveluja ja tuotantoja muilta yrityksiltä. Ylen rahoituksen leikkaaminen paitsi johtaa jopa satojen työpaikkojen menetyksiin, niin se myös ajaa ahdinkoon alan tuotantoyhtiöitä sekä freelancereita. Yle on erittäin merkittävä kulttuurin rahoittaja Suomessa, liitto toteaa lakimuutoksesta antamassaan lausunnossa.

Hae nyt Julkisen sanan neuvoston jäseneksi

Ehdokkaiden tulee olla liiton jäseniä sekä perehtyneitä ammattietiikkaan ja Journalistin ohjeisiin.

Journalistien mielenterveys koetteella Perussa

Katumielenosoituksia seuraavat toimittajat ja kuvaajat altistuvat väkivallalle, jota harjoittavat sekä järjestyksenvalvojat että mielenosoittajat. Vuonna 2023 kirjattiin 127 fyysistä ja sanallista hyökkäystä toimittajia vastaan.