Uutiset / 01.02.2017

Hanne Aho: Ylen autettava irtisanottuja työllistymään

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho Kuva:
Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho korostaa Yleisradion vastuuta irtisanomiensa työntekijöiden työllistymisestä. ”Irtisanottavat henkilöt ovat Yleisradion tuotannon kannalta olennaisia ammattilaisia. Ylen on nyt tehtävä sellaisia ratkaisuja, jotka auttavat heitä työllistymään kaupallisissa tuotantoyhtiöissä”, Aho toteaa. Yle Tuotanto ja Design -osaston yt-neuvottelut päättyivät viime viikolla, ja tulokset julkistettiin tänä aamuna. Osastolta lähtee tänä vuonna kaikkiaan 115 ihmistä eli 26 prosenttia osaston koko henkilöstöstä. Irtisanottavia on 63, eläköityviä 35 ja muihin Ylen tehtäviin siirtyviä 17. Vähennysten taustalla on niin kutsutun Satosen työryhmän mietintö. Yleisradion tehtävää arvioinutta parlamentaarista työryhmää johti kansanedustaja Arto Satonen (kok.). Aho muistuttaa työryhmän tavoitteesta parantaa kaupallisen median toimintamahdollisuuksia ja lisätä työpaikkojen määrää media-alalla. ”Satosen työryhmän muistion perusteella Yleisradion vastuulla on nyt huolehtia siitä, että ulkoisia ostoja lisätään ja näin irtisanomisista säästyvät rahat siirtyvät suomalaisiin tuotantoyhtiöihin. Ja työpaikat myös. Työryhmän mukaan näiden yhtiöiden on myös maksettava työehtosopimuksen mukaisia palkkoja”, Aho sanoo.   Lue myös RTTL:n ja YOT:n kannanotot aiheesta.

Katso myös

Kaikki uutiset

Muutoksia jäsenmaksun maksamiseen e-laskulla: Varmista oikea maksun määrä

Työsuhteinen jäsenen e-laskuun ei enää ole merkitty edellisen kuukauden maksettua summaa valmiiksi.

Nicaraguan uutispimennys syvenee: Valtaosa journalisteista on maanpaossa, loput hiljakseen

Ainoastaan pääkaupungista Managuasta löytyy jokunen itsenäinen media ja nekin altistuvat itsesensuurille ja valtion vakoilulle. Nicaraguan hallinto yhdistää useita sorron menetelmiä hiljentääkseen toimittajat: muun muassa pelottelua, takavarikointeja, vangitsemisia ja pakotettua maastamuuttoa.

Ylen itsensätyöllistäjä: Älä kiirehdi puitesopimuksesi uusimista – liitto neuvottelee parhaillaan työehdoista ja vähimmäispalkkioista

Neuvottelujen piirissä ovat myös ne itsensätyöllistäjät, jotka tekevät työtä Ylelle väliportaan, kuten osuuskunnan tai tuotantoyhtiön, kautta.