Uutiset / 30.11.2022

Hanne Aho: Journalistiliitto haluaa sopia itsensätyöllistäjien palkkioista ja työehdoista

Hanne Aho puhui Journalistiliiton valtuuston järjestäytymiskokouksessa 30.11.2022. Kuva:
Journalistiliitto haluaa itsensätyöllistäjille kollektiivisen sopimuksen palkkioista ja työehdoista. Viime syksynä EU-komissio antoi suuntaviivat, joiden mukaan itsensätyöllistäjillä on oikeus neuvotella kollektiivisesti palkkioistaan ja työehdoistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt ammattiliitoilla on oikeus neuvotella myös freelancereiden puolesta.   ”Me olemme jo aloittaneet tunnustelut työnantajien Medialiiton kanssa neuvottelujen aloittamisesta. Tavoitteena on laajentaa neuvotteluja niin, että neuvottelisimme myös suoraan mediatalojen kanssa. Käytännössä me voisimme neuvotella samantyyppisistä asioista kuin mistä työehtosopimuksissa on sovittu. Tulemme ponnistelemaan kaikin tavoin sopimusten aikaansaamiseksi”, sanoi Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho avatessaan liiton valtuuston järjestäytymiskokouksen Helsingissä.   Sopiminen ei enää riitä  “Vaikka Journalistiliiton linja on sopiminen, työehtosopimusten solmiminen, itsensätyöllistäjien palkka- ja palkkiotasosta sopiminen sekä elokuva- ja tv-tessin saaminen yleissitovan sopimisen piiriin, niin päivä päivältä näyttää todennäköisemmältä se, että tämä sopiminen ja neuvottelupöydissä istuminen ei enää riitä”, Aho painotti.   Ahon mukaan ay-liikkeen pitää huomattavasti laajemmin ilmaista se, että työehtosopimus on sopimus, se ei ole toisen osapuolen sanelua.   Aho painotti myös yhtenäisyyden merkitystä: ”Jäsenkuntamme laajenee ja laajentuessaan samalla vahvistaa meitä, se antaa meille mandaatin: Me neuvottelemme media-alan sopimukset, me puhumme media-alan äänellä. Yhtenäisyys antaa meille vahvan neuvottelumandaatin, se antaa meille voiman, jota tarvitsemme tätä työtä tehtäessä. Siinä on koko ammattiyhdistysliikkeen ydin.”  Toimintaedellytykset turvattava  Kaupallisen median toimintaedellytykset on turvattava esimerkiksi mediatuin, puheenjohtaja Aho sanoi. Myös Yleisradion vakaa rahoitus on demokratian, tiedonvälityksen ja kulttuurin elinehto. “Esimerkiksi Kokoomuksen eilen vaihtoehtobudjetissaan esittämä ajatus 140 miljoonan leikkauksista Ylen rahoitukseen on vastuuton”, Aho totesi. 

Katso myös

Kaikki uutiset

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.

Kesätyöntekijä ja harjoittelija: Muista nämä ennen kuin aloitat

Työn ei kuulu valua vapaa-ajalle ja odotusten määräaikaisia kesureita ja harkkareita kohtaan ei tule olla kohtuuttomia.