Kaksi mediapäättäjää on luvannut korottaa freelanceriensa palkkioita lehdistön ja kustannustoimittajien työehtosopimuskorotusten määrällä. Lokakuun alussa kysyimme asiaa kaikkiaan sadalta mediapäättäjältä, joiden mediat käyttävät freelancertyötä. ”Tällä kertaa löytyi edes kaksi mediapäättäjää, jotka kertoivat palkkioiden korottamisesta vastaavasti. Ylipäänsä vastaajia liiton viestiin oli 12 mediapäättäjää, mikä on sama kuin viime vuonna.”, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen. ”Mielestämme freelle kuuluu samanlainen korotus kuin median vakituiselle työntekijälle”. Lokakuun alusta kaikkien lehdistön työehtosopimuksen piirissä työskentelevien palkkoja korotettiin 2,0 % suuruisella yleiskorotuksella. Lisäksi maksuun tuli yrityskohtainen erä, jonka suuruus on 0,9 %. Vähimmäispalkat, harjoittelijapalkat, vuorolisät ja työsuojeluvaltuutetun korvaus nousivat 2,9 %. Tämä oli kolmas kerta, kun liitto oli yhteydessä suomalaisiin mediapäättäjiin samasta asiasta. ”Tulemme jatkossakin muistuttamaan palkkioiden korottamisesta vastaavasti. Edelleen pyrimme myös sopimaan lehtien kanssa palkkioiden korotuksista ja muista ehdoista”, Savolainen sanoo. Lokakuun aikana Journalistiliitto kartoittaa suomalaisten järjestöjen lehtien kiinnostusta keskustella näille töitä tekevien freelancereiden palkkioista ja työehdoista. Liitto on lähettänyt kaikkiaan viidelletoista järjestölehdelle tätä koskevan kyselyn, vastauksia odotamme kuun loppuun mennessä. Lue mitä liitto on tehnyt freelancerien palkkioiden parantamiseksi. Avainsanat: Freelancer Journalistiliitto Petri Savolainen tes