Freelance-ammattiosasto FAO:n luottamusmiehiksi kaudelle 2011-2012 on valittu Marja Kurikka ja Olli Pellikka. Keskusvaalilautakunta julisti vaalin tuloksen 3.12. Kurikka sai vaalissa 101 ääntä ja Pellikka 70 ääntä.Kolmas ehdokas Esa Silander sai vaalissa 34 ääntä. Luottamusmiesvaali suoritettiin postiäänestyksellä 15.-28.11. Äänioikeutettuja oli vaalissa 528, äänestäneitä 120 ja äänestysprosentti 23.Marja Kurikka työskentelee toimittajana, käsikirjoittajana ja ohjaajana sekä Yleisradiolle että tuotantoyhtiöille. Olli Pellikka on toiminut freelancer-luottamusmiehenä vuodesta 1999 saakka. Hänen työuraansa kuuluu mm. radio-ohjelmien tekemistä Yleisradiolle.Freelance-ammattiosasto päätti syyskuussa 2010 valita kaksi luottamusmiestä aiemman yhden sijaan. Lisäystarve perustui jäsenten määrän voimakkaaseen kasvuun ja edunvalvonnan haasteiden lisääntymiseen.Freelancerluottamusmiehen valinnasta on sovittu Yhtyneet-sopimuksessa. Luottamusmiehen tehtävänä on edustaa yhdistykseen kuuluvia henkilöitä Yhtyneet-sopimuksen soveltamista ja tulkintaa koskevissa kysymyksissä.Yhtyneet-sopimus koskee Yleisradiolle ja MTV:lle tehtävä freelancerohjelmatyötä.