Uutiset / 08.02.2022

Elokuva- ja tv-tuotantoja koskeva työehtosopimus on hyväksytty – työssä jaksamiseen parannuksia

Elokuva- ja tv-tuotantoja koskeva työehtosopimus on hyväksytty. Journalistiliitto, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ja työnantajaosapuoli Palta ovat kukin hyväksyneet 31. tammikuuta saavutetun neuvottelutuloksen. Sopimus tulee voimaan helmikuun alusta ja on voimassa 31.1.2024 asti, jos vuoden 2023 palkkaratkaisusta päästään sopimukseen marraskuun loppuun mennessä. Sekä henkilökohtaiset että taulukkopalkat korottuvat 2 prosentilla 1.5.2022. Henkilökohtaisten palkkojen korotuksessa 0,5 prosenttia on yrityskohtaista erää, jonka jakamisesta päättää työnantaja. ”Sopimuksen myötä alan henkilöstöllä on aiempaa paremmat mahdollisuudet jaksaa työssään”, sanoo Journalistiliiton elokuva- ja tv-alaan erikoistunut työehtoasiamies Terhi Tarvainen. ”Nostaisin esiin työajan sijoittamiseen liittyvät parannukset, kuten parannukset lepoaikoihin ja työajan tasoittumiseen jaksotyössä. Tiivistahtiset työrupeamat ovat alalle tyypillisiä ja määräykset, jotka parantavat normaalin 40 tunnin viikkotyön merkitystä ja riittävää levon määrää, parantavat jaksamista.” Neuvottelut noin 1 400 elokuva- ja tv-tuotantoammattilaisten uudesta työehtosopimuksesta käynnistyivät joulun alla. Työehtosopimuksen tarkemmat tiedot julkaistaan Journalistiliiton verkkosivuilla myöhemmin. Myös Journalistiliiton, Temen ja Mediarinki oy:n välisissä työehtosopimusneuvotteluissa on saavutettu tulos. Journalistiliiton hallitus hyväksyy Mediaringin sopimuksen kokouksessaan torstaina 10. helmikuuta. Lue lisää kevään ja kesän 2022 työehtosopimusneuvotteluista täältä.

Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.