Uutiset / 26.02.2020

Elokuva- ja tv-tuotantoalalle ei vieläkään yleissitovaa työehtosopimusta

Elokuva- ja tv-tuotantoalan työntekijät jäävät edelleen ilman yleissitovaa työehtosopimusta. Työtuomioistuin on hylännyt Journalistiliiton ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton Temen yleissitovuutta koskeneen valituksen. Yleissitovuus kaatui näin jo toistamiseen. Aiemmin viime vuonna työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamislautakunta päätyi samaan ratkaisuun, josta Journalistiliitto ja Teme valittivat työtuomioistuimeen. Yleissitovuuteen vaaditaan sitä, että kaikista alan työntekijöistä vähintään puolet työskentelee sellaisen työnantajan palveluksessa, jotka ovat järjestäytyneet. Työtuomioistuimen mukaan näin ei alalla nyt ole. Sopimuksen piirissä Paltan jäsenyrityksissä työntekijöitä on noin 600. ”Käsittämätöntä ratkaisussa on se, että mukaan on laskettu merkittävä joukko Yleisradion työntekijöitä, joita asia ei koske, koska he eivät tee töitä tuotantoyhtiöissä”, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen. Seuraavaksi Journalistiliitto, Teme ja työnantajaa edustava Palta pohtivat, miten alan työntekijöiden työehtoja järjestettäisiin. Liitteenä 26.2.2020 tehty Työtuomioistuin päätös yleissitovuudesta 260220. Lisätietoja: Petri Savolainen, edunvalvontajohtaja, Journalistiliitto, puhelin 050 5342 485

Katso myös

Kaikki uutiset

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.

Vastaa Kopioston verkkokyselyyn ja anna oma näkemyksesi tekoälyn käytöstä luovalla alalla

Kyselyllä selvitetään tekoälyyn liittyviä uhkia ja huolia sekä toisaalta sen luomia mahdollisuuksia luovalla alalla.

Freelancer: Vastaa ansiotutkimukseen – autat liittoa kehittämään edunvalvontaasi

Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 euron arvoinen matkalahjakortti ja kolme 50 euron kirjalahjakorttia.