Matleena Kuusela on ehdolla liiton puheenjohtajaksi. Kuva: Matleena Kuusela Matleena Kuusela, 36, on ehdolla Journalistiliiton puheenjohtajaksi. Häntä esittää tehtävään Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET. ”Olen erittäin motivoitunut puheenjohtajan tehtävään. Olen vahvimmillani uuden luomisessa ja nautin myös siitä. Minulla on kokemusta muutosjohtajuudesta ja siitä, miten voidaan rakentaa kestävää ja vaikuttavaa organisaatiota, joka reagoi jäsenistön tarpeisiin ja ennakoi tarvittavaa kehitystä”, Matleena Kuusela sanoo. ”Puheenjohtajana keskittyisin liiton toiminnan lisäämiseen Helsingin ulkopuolella esimerkiksi matalan kynnyksen tapahtumien kautta ja toisin eri ammattiryhmät vahvemmin näkyviin kattojärjestön toiminnassa sekä viestinnässä. Lisäksi haluaisin kehittää liiton näkyvyyttä etenkin nuorten keskuudessa ja vahvistaa sekä monipuolistaa sen asemaa yhteiskunnassa. Tavoitteena liitto, joka ei vain reagoi muutoksiin, vaan myös johtaa niitä.” Kuusela työskentelee valaisijana. Hän on syntynyt ja kasvanut Saarijärvellä, asuu nyt Helsingissä. Kuusela on työsuhteinen freelancer, työnantajina toimivat elokuva- ja tv tuotantoyhtiöt. Työkokemusta hänellä on 18 vuotta, joista 8 vuotta esihenkilönä. SET ry:n puheenjohtajana Kuusela on ollut kuusi vuotta. Uusi puheenjohtaja valitaan 14.3. Journalistiliiton valtuusto valitsee liitolle uuden puheenjohtajan ylimääräisessä kokouksessa perjantaina 14. maaliskuuta Helsingissä. Puheenjohtaja toimii myös hallituksen puheenjohtajana. Puheenjohtaja valitaan nyt toimimaan tehtävässään vuoden 2026 loppuu saakka. Viralliset esitykset puheenjohtajasta tehdään valtuuston kokouksessa. Esittelemme liiton viestinnässä ennen valtuuston kokousta ehdolle julkisesti ilmoittautuneet. Ehdolle puheenjohtajaksi ovat ilmoittautuneet myös Maria Markus, Jani Tanskanen ja Marjaana Varmavuori. Ehdokkaat tentissä 4.3. Journalistiliitto järjestää puheenjohtajaehdokkaille yhden yhteisen tentin ennen valtuuston kokousta. Tentti pidetään tiistaina 4.3. klo 16.30. Kaikki liiton jäsenet voivat seurata tenttiä etänä ja lähettää siihen kysymyksiä sekä ennen että verkkolähetyksen aikana. Tarkempia tietoja tentistä liiton tapahtumakalenterissa. Avainsanat: Journalistiliitto