Uutiset / 01.06.2023

Alkukesä tuo liiton neuvottelemia kertaeriä ja palkankorotuksia

Journalistiliiton keväällä neuvottelemat työehtosopimukset tuovat kesäkuussa palkankorotuksia ja monille aloille myös kertakorvauksia. Kertakorvaus maksetaan osa-aikaisille työajan suhteessa. Lehdistö Lehdistön työehtosopimuksen mukainen kertaerä maksetaan kesäkuun 2023 palkanmaksun yhteydessä. Erä on 580 euroa. Kertaerä maksetaan työntekijöille, joiden työsuhde on alkanut viimeistään 1. huhtikuuta 2023 ja on edelleen voimassa erän maksupäivänä. Sanoman radioiden sopimus tuo vastaavan kertaerän. Kustannustoimittajat Kustannustoimittajille maksettavan kertaerän suuruus on 502 euroa, ja se maksetaan kesäkuun 2023 palkanmaksun yhteydessä. Kertaerä maksetaan työntekijöille, joiden työsuhde on alkanut viimeistään 1. huhtikuuta 2023 ja on edelleen voimassa maksupäivänä. Yleisradion ohjelmatyöntekijät Sopimuksen mukainen yleiskorotus 3,5 % tulee voimaan 1.6. Yhtyneet-sopimus Sopimuksen mukaan palkat ja palkkiot nousevat 1.6. 4,5 %. MTV Palkkaratkaisusta sovitaan ensisijaisesti paikallisesti 31.5. mennessä. Mikäli paikallista ratkaisua ei saavuteta, työntekijälle maksetaan kertaerä 500 euroa kesäkuussa. Av-käännösala Palkat nousevat sopimuskauden aikana yhteensä kuusi prosenttia. 1.6.2023 vähimmäispalkkoja ja henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 3,5 prosentin suuruisella yleiskorotuksella, minkä lisäksi kokoaikaisille työntekijöille maksetaan 520 euron suuruinen kertaerä. Elokuva- ja televisiotuotannot Mikäli paikallista palkkaratkaisua ei saavuteta, kertaerä maksetaan työntekijälle kolmessa erässä. Ensimmäinen 166 euron erä maksetaan toukokuun palkanmaksun yhteydessä, jos työntekijä on tehnyt 21 työpäivää jaksolla 1.4. – 11.5.2023. Työnantaja voi vaihtoehtoisesti maksaa kertaerän kokonaisuudessaan (3 x 166 euroa) toukokuun palkanmaksun yhteydessä.

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.

Journalistiliitto ja SFJ lausuivat työttömyysturvan yhdistelmävakuutusta koskevasta lakiesityksestä

Yhdistelmävakuutuksella voisi vakuuttaa laajasti niin palkkatyötä, yrittäjyyttä kuin apurahatyöskentelyä työttömyyden varalta. Eistyksessä on kuitenkin myös ongelmia.

Journalistiliitto haluaa seuraavalta hallitukselta toimia kotimaisen median ja kulttuurin tukemiseksi 

Journalistiliiton hallitusohjelmatavoitteissa vuosille 2027–2030 ehdotetaan useita käytännön toimia, joilla hallitus voisi tukea kotimaista media- ja kulttuurialaa.