Eritrea on ykkösenä ja Etiopia neljäntenä Committee to Protect Journalists -järjestön maailman sensuroiduimpien maiden listalla.

Toisaalta esimerkiksi Namibia, Ghana, Kap Verde ja Etelä-Afrikka sijoittuvat hyvin lehdistönvapausvertailuissa, vaikka tilanne ei missään ole ongelmaton. Aivan liian monissa Afrikan maissa viestimet joutuvat säännöllisesti hyökkäysten kohteeksi ja kansalaisten oikeus tiedonsaantiin jää toteutumatta.

Tilanne kärjistyy usein vaalien alla, kuten tammikuussa Ugandassa, jossa viranomaiset sulkivat riippumattoman radioaseman sen lähetettyä johtavan oppositioehdokkaan haastattelun. Ugandan Rights Network for Journalists kirjasi vuoden 2015 lokakuun ja 2016 tammikuun välillä noin 40 vaaleihin liittyvää välikohtausta, joissa toimittajia pahoinpideltiin, tulitettiin, pidätettiin, estettiin tekemästä työtään tai heidän työvälineitään särjettiin.

Burundissa viime vuoden vaalien alla alkanut väkivalta ja sorto eivät ole laantuneet ja riippumaton tiedonvälitys on käynyt liki mahdottomaksi. Viestimiä on suljettu ja niiden kimppuun on hyökätty. Moni journalisti on paennut maasta pelätessään henkensä puolesta.

Myös Djiboutissa ja Kongon tasavallassa valtaan takertuvat johtajat vaiensivat opposition viime vuoden vaaleissa. Tuloksena oli väkivaltaa ja viestimiin kohdistuvaa sortoa.

Lehdistönvapauden tukahduttaminen ei aina vaadi vaaleja. Angolassa hallitus on vuosikymmeniä pitänyt suitset kireällä ja ahdistellut toisinajattelevia. Toimittaja Domingos da Cruz vangittiin hiljan 16 muun aktivistin kanssa, jotka olivat kokoontuneet pohtimaan väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden muotoja.

Valtio ja talouselämä

Lehdistönvapautta rajoittavat yleensä hallitukset, mutta myös elinkeinoelämä haluaa manipuloida sisältöjä ja asettaa usein voitontavoittelun etusijalle. Taloudellinen valta ulottuu omistamisesta toimittajien lahjomiseen ja mainosrahalla kiristämiseen.

Afrikkalainen media on hankalassa asemassa valtiollisen sorron ja rahavallan painostuksen välissä. Kaikille sopivaa ratkaisumallia tuskin löytyy, mutta olennaista on median riippumattomuus, mukaan lukien kansalaisjournalismi. Afrikan maiden tulisi olla tilivelvollisia toisilleen ja alueellisille organisaatioilleen perusvapauksien toteutuksessa. Tietoisuutta ilmaisun ja tiedonkulun vapauden merkityksestä pitää kasvattaa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan lehdistön- ja ilmaisuvapaus nauttivat Afrikassa laajaa kannatusta, joskaan eivät kaikkialla. Journalistin etiikkaa on vahvistettava, ja viestintätalojen tulee tukea toimittajiaan enemmän. Ilmaisunvapauden lujittaminen edellyttää myös edullisia teknologisia ratkaisuja kansalaisten käyttöön.

Kehitys, vapaus, ihmisoikeudet ja oikeudenmukaisuus tarvitsevat Afrikassa – kuten kaikkialla – mediaa, joka on totuudenmukainen, luotettava, eettinen ja puolueeton.

Vuonna 2013 tehty kysely kattoi 34 Afrikan maata ja paljasti, että siellä, missä ilmaisun koettiin olevan vapaata, valtio sai keskimääräistä paremmat arviot muillakin aloilla, eritoten korruption vastaisessa taistelussa, mutta myös tienpidossa ja taloudenhoidossa.

 

Kirjoittaja Zubair Sayed on kansalaisjärjestöjen kansanvälisen Civicus-yhteenliittymän viestintäpäällikkö