Uutiset / 21.03.2016

Journalistiliitto keskeyttää keskusjärjestövalmistelut

Suomen Journalistiliitto keskeyttää toistaiseksi valmistelut uuteen keskusjärjestöön liittymiseksi.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho korostaa, että syyt, joiden vuoksi liitto alkoi selvittää keskusjärjestöön liittymistä, ovat edelleen ajankohtaisia.

”Suomalainen työelämä on jakautunut vakityöhön sekä uusiin työn muotoihin kuten erilaiset pätkätyöt, vuokratyö ja freelancetyö. Tällainen kahtiajako johtaa halpatyömarkkinoihin, jotka eivät hyödytä ketään työtä tekevää. Halusimme katsoa, onko uuteen keskusjärjestöön liittyvillä liitoilla meidän kanssamme yhteinen tahto pysäyttää tämä kehitys”, Aho sanoo.

Keskusjärjestöhankkeen epävarman tilanteen vuoksi liitto ei tässä vaiheessa jatka asian valmistelemista. Riippumattomana ammattiliittona Journalistiliiton kynnys uuteen keskusjärjestöön liittymiseksi on erityisen korkea.

”Hanke on hyvä ja kannatettava. Ay-liikkeen on välttämätöntä uudistua ja palkansaajaliikkeen painoarvon kasvattaminen on tärkeää. Nyt vain alkoi näyttää siltä, että meidän kohdallamme aika loppuu, kun epävarmuustekijät alkoivat kasvaa liian isoiksi”, Aho jatkaa.

Journalistiliitto seuraa jatkossakin keskusjärjestöhankkeen etenemistä. Liiton yhteistyö keskusjärjestöjen kanssa jatkuu ennallaan.


Katso myös

Kaikki uutiset

Jäsen- ja lakineuvonnassa poikkeuksia juhlapyhien aikaan

Jäsenasiapalvelu ja lakineuvonta on suljettuna joulun ja uudenvuoden pyhinä sekä loppiaisena.

Journalistiliiton tes-kierros käynnistyy: Sopimukset 6000 jäsenelle vappuun mennessä

Journalistiliiton työehtosopimusten neuvottelukierros on alkamassa. Tällä kertaa kierros kestää puolisen vuotta. Ensimmäiset neuvottelut aloitetaan ennen joulua, viimeiset sopimukset umpeutuvat vapuksi.

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti.